Miehen mitta askarruttaa nuoria

Väestöliiton tutkimuksen mukaan poikien suurin huoli on peniksen koko.

– Ei tässä ole kysymys pelkästään siittimen koosta, vaan koko omasta miehisyyden identiteetistä. Se vaan tiivistyy siihen kokoon, kertoo nuorisopsykiatrian professori Veikko Aalberg.

Väestöliiton Poikien Puhelimessa poikien mietteet omasta riittävyydestä ovat tuttuja, toteaa Väestöliiton hankekoordinaattori Mika Lehtonen. Poikien puhelin on auttava puhelinpalvelu alle 20-vuotiaille pojille ja nuorille miehille.

– Pojilla se lähtee murrosiän alussa ja jatkuu koko iän. Mittaillaan missä kaikessa voi olla parempi kuin toiset ja mikä on riittävää. Penis on yksi asia, minkä poika havaitsee kun murrosikä alkaa ja kehossa alkaa tapahtua, Lehtonen kertoo.

Suomessa eletään tällä hetkellä nuorisopsykiatrian professori Veikko Aalbergin mukaan jonkinlaista miehisen kauneuden aikakautta.

– Elämme ilmeisesti uutta ulkonäkökautta, joka alkoi 2000-luvun taitteessa. Puhutaan miehisen kauneuden kultista ja se on vähän erilaista kuin esimerkiksi teini-iän paineet ulkonäöstä. Teini-ikään kuuluu paineet ulkonäöstä, koska ulkonäkö muuttuu niin paljon.

Paineet myös yhteiskunnallisia

– Murrosikäinen poika on aina tyytymätön vartaloonsa, koska hän ei ole muuttuvan kehon kanssa vielä sinut. Vanhemmilla pojilla on mukana myös yhteiskunnalliset paineet. Yksi odotus menestyvälle nuorelle miehelle on se, että olet hyvännäköinen ja urheilullinen. Se on nykyinen kuva menestyvästä miehestä. Sitä markkinoi talous, politiikka ja kaikki muutkin tahot, Aalberg lisää.

Poikien puhelimeen soittaminen on ilmaista ja sinen voi soittaa anonyymina. Väestöliiton Lehtosen mukaan viime vuonna puheluihin vastattiin noin 10 000 puhelun edestä.

– Kaikkea mahdollista mietitään. Nimenomaan siten, että miten minut hyväksytään ja miten minä kelpaan? Saanko koskaan itse kumppania ja mitä sen eteen voi tehdä? Toki se kumppanin saaminen ei ole ainoa asia. Millaiseen ammattiin mä valmistun, millaisiin porukoihin mä pääsen. Voinko mä tehdä jotain, että pääsen porukoihin mukaan? kuvailee Väestöliiton Mika Lehtonen.

Asiantuntijat muistuttavat molemmat, että teini-ikäinen on äärimmäisen herkkä. Lehtosen mukaan teinien olisi tärkeää kuulla, että he ovat hyviä sellaisena kuin ovat. Samaa mieltä on Aalberg.

– Nuorilta ei voi odottaa samanlaista joustavuutta kuin aikuisilta, mutta pitäisi ymmärtää, että kaikki kehittyy omaan tahtiinsa. Kiusaamista voi tapahtua ulkonäöllisesti ja se on hyvin haavoittavaa. Nuori on niin herkkä, etenkin kun se loukkaus tulee samanikäiseltä, Aalberg toteaa.

(MTV3)

Katso erikoislääkäri Veikko Aalbergin haastattelu: (Huomenta Suomi 18.3.2013)

Katso Väestöliiton Mika Lehtosen haastattelu: (Huomenta Suomi 18.3.2013)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.