Mielenilmaus vaikuttaa jo pohjoisessakin: Tornioon kolme uutta hätämajoitusyksikköä

Tornioon ollaan avaamassa kolme hätämajoitusyksikköä turvapaikanhakijoille lakon takia.

Tornioon arvellaan tulevan Ruotsin rajan yli tämän vuorokauden aikana noin 800-1000 turvapaikanhakijaa.

Lakon vuoksi he eivät pääse rajalta eteenpäin ja joutuvat odottamaan jatkoyhteyksiä. Hätämajoituspaikat ovat kävelymatkan päässä rajalta ja niihin voidaan majoittaa reilu tuhat turvapaikanhakijaa.   

Kahteen torniolaiseen palloiluhalliin ja yritystalo Lappian tiloihin rakennetaan parhaillaan hätämajoitustiloja.   

-Palotarkastuksia ja muita asioita on vielä tekemättä, mutta muutoin on melkein valmista, sanoo SPR:n tiedottaja Pekka Reinikainen.  

Alueelle ei olla pystyttämässä telttoja, ja tilat on tarkoitus saada käyttöön myöhemmin tänään.   

Maahanmuuttovirasto on kehottanut myös vastaanottokeskuksia kertomaan turvapaikanhakijoille lakosta ja sen vaikutuksista. Tiedote lakosta ja sen vaikutuksista on käännetty myös arabiaksi, jotta Suomeen saapuvat turvapaikanhakijatkin ymmärtäisivät sen.   

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.