Mainos

Mielenosoittajat tunkeutuivat valtioneuvoston rakennukseen

Joukko mielenosoittajia tunkeutui valtioneuvoston tiloihin Helsingissä iltapäivällä.

Mielenosoittajia oli poliisin mukaan noin 20. Joukko koostui opiskelijoista, jotka ilmeisesti olivat tyytymättömiä hallituksen budjettiin. Hallituksen kokoukseen mielenosoittajat eivät päässeet.

Paikalle hälytettiin useita poliisipartioita. Poliisi otti kiinni 14 mielenosoittajaa, loput pakenivat paikalta. Kiinniotetut vietiin putkaan, ja he saavat sakot julkisrauhan rikkomisesta.

Opiskelijajärjestöt ovat olleet pettyneitä siihen, että hallitus ei aio edelleenkään sitoa opintotukea indeksiin. Sekä ammattikorkeakouluopiskelijoiden etujärjestö SAMOK, yliopistojen SYL että Akavan opiskelijat ovat ilmoittaneet pettyneensä hallituksen budjettiesitykseen tuen osalta.

(MTV3 - STT)

Alla olevan videon nuoret eivät liity valtioneuvoston mielenosoittajiin. Näiltä nuorilta kysytään yleisesti eläkeiän nostamisesta ja opintojen nopeuttamisesta.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.