Mies kuoli rajussa kerrostalopalossa Vantaalla

Raju kerrostalopalo Vantaalla vaati yhden kuolonuhrin tänään, kertoo pelastuslaitos. Miesvainaja löytyi yksiöstä, joka tuhoutui palossa täysin.

Palon takia talosta myös evakuoitiin useita ihmisiä ja osa poistui itse ulos, mutta kukaan ei loukkaantunut. Kerrostalon yksi rappu tyhjennettiin asukkaista kokonaan, mutta kaikki pääsivät palaamaan koteihinsa yöksi.

Evakuointia tarvittiin, koska palosta muodostui runsaasti savua rappukäytävään. Pelastuslaitoksen mukaan ne asukkaat, jotka jäivät asuntoihinsa eivätkä menneet savuiseen rappukäytävään, toimivat aivan oikein.

Pelastuslaitos sai hälytyksen palosta Sahatiellä Rajatorpan kaupunginosassa hieman ennen kello viittä iltapäivällä. Tuhoutunut yksiö sijaitsi kolmikerroksisen talon toisessa kerroksessa.

Poliisi tutkii palon syttymissyytä.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.