Mies kuoli voimajohdosta saadusta sähköiskusta

Ulkomaalainen mies kuoli saatuaan sähköiskun kantaverkkoyhtiö Fingridin voimajohtotyömaalla Savitaipaleella Etelä-Karjalassa keskiviikkona aamupäivällä.

Puolalaisen Selpolin palveluksessa ollut työntekijä oli Yllikkälän ja Huutokosken välisen uuden voimajohdon tarkastus- ja korjaustöissä. Mies oli pylväässä eristimiin liittyvissä tehtävissä. Kohteessa oleva johto ei ollut käytössä.

Onnettomuuden syystä ei ole vielä varmuutta.

– Viereinen, muutaman kymmenen metrin päässä käytössä oleva voimalinja saattoi synnyttää magneettisen induktion, mikä puolestaan aiheutti jännitteen, arvioi alustavasti Fingridin turvallisuuspäällikkö Pekka Niemi.

Hänen mukaansa työn kohde maadoitetaan tällaisten tapausten ehkäisemiseksi. Viranomaiset ja yhtiöt selvittävät onnettomuuden syitä tarkemmin.

Työmaa on osa kantaverkon laajennusta 150 kilometriin.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.