Miestä epäillään ex-puolison surmasta: Tunnusti ystävälleen

Miehen epäillään surmanneen ex-puolisonsa kesämökillä Taivassalon Mussalossa lauantai-aamuna, kertoo poliisi.

Mies oli soittanut teon jälkeen ystävälleen ja kertonut tapahtuneesta. Rikoskomisario Jari Riiali kertoo, että miehen ystävä oli ilmoittanut tapauksesta poliisille.

– Mies kertoi poliisille surmanneensa puolisonsa, Riiali vahvistaa.

Poliisi otti epäillyn kiinni mökiltä puolen päivän aikaan. Miehen ex-puoliso löytyi surmattuna.

Poliisi tutkii tekoa tappona ja miestä esitetään vangittavaksi alkuviikolla. Teon motiivi ei ole vielä tiedossa. Kuulustelut aloitetaan tänään.

Sekä epäilty että uhri olivat poliisin mukaan turkulaisia ja syntyneet vuonna 1961. Epäilty oli alkoholin vaikutuksen alaisena.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.