Mihin hävisivät Merikarvian ennätyslumet?

Merikarvian Tuorilassa mitattiin puolitoista viikkoa sitten 75 senttimetriä lunta. Nyt lunta on jäljellä mittaustulosten mukaan enää 30 senttimetriä.

Merikarvian Tuorilassa tehtiin ennätyksiä 8.-9. tammikuuta, kun vuorokauden aikana lunta satoi 73 senttimetriä. Tämä on suurin Suomessa mitattu lumensyvyyden kasvu vuorokaudessa. Ennestään havaintopaikalla oli lunta kaksi senttimetriä, joten yhteensä lunta oli 75 senttimetriä.

Nyt Merikarvian ennätyslumista on mittauksien mukaan jäljellä enää 30 senttimetriä, vaikka lämpötila on pysynyt pakkasella ja lunta on satanut vähän lisääkin. Mistä on kyse?

– Lumi oli kevyttä pakkaslunta ja sen oma massa on painanut sitä kasaan. Tällainen lumi myös sulaa hyvin nopeasti, jos sataa vettä ja ollaan plussan puolella pidemmän aikaa, toteaa MTV Uutisten meteorologi Pekka Pouta.

Tällä hetkellä eniten lunta on Sallan Värriötunturilla, 65 senttimetriä. Kittilän Kenttärovalla ja Pokassa lunta on 64 senttimetriä, Sodankylässä ja Inarissa 63 senttimetriä.

Paikkakuntakohtaiset ennusteet ja sadetutka MTV:n sääsivustolla.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.