Mikä ihana kesäpäivä! Näin sitä vietetään

Lämpömittari näyttää 20 lämpöasteen parempaa puolta, ja Helsingin Uimastadionilla polskitaan. 11-vuotiaan Rebecca Nugentin mukaan vesi ei tuntunut tänään edes kylmältä.

– Minuutin jälkeen oli ihan lämmintä, hän iloitsee.

Rebeccan äidin Katja Nugentin mukaan kesä alkaa juuri stadionilta.

– Tuntuu erittäin hyvältä, hän tiivistää.

Kauppatorilla maistuu jäätelö ja keskustan terassilla viileät juomat. Katrin Tollan ja Saana Heinäsen mielestä tänään on kesän ensimmäinen virallinen päivä.

– Sortseja en vielä laittaisi, mutta kuuma on, Tolla tuumii.

– Lomapäiviä odotellessa, Heinänen täydentää.

Janin valinta päivän herkuksi on mansikkatötterö.

– Otin juuri veneen esiin. Kyllä kelpaa lähteä ajamaan, hän hymyilee.

Monen kesäpäivään kuuluu myös puisto. Esplanadin puistossakin nautitaan lämmöstä.

– Lämpö tuntuu silkiltä iholla, runoilee piknikin lomasta Milja Laakso.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.