Mikä ihmeen "jytky"?

Vaaleissa jättiyllätyksen järjestänyt perussuomalaisten Timo Soini kertoo uskoneensa unelmaansa jo pitkään. Hän kertoo tienneensä jo vuoden 2008 kuntavaalien jälkeen, että "jytky on tulossa".

Ja sieltä se jytky eilen tuli. Mutta mitä ihmettä se tarkoittaa?

– Jytky on myönteinen, iso jysäys, Soini kuvaili aamulla Radio Novan haastattelussa.

Jytky-sanaa ei ole Nykysuomen sanakirjasta eikä Kielitoimiston sanakirjasta, mutta kyllä Soini sitä aivan oikein käyttää. Jytky-sana avataan nimittäin Suomen murteiden sanakirjassa, jossa sille löytyy useampiakin merkityksiä.

– Ensinnäkin se tarkoittaa suurta, vankkaa, mahtavaa, mutta sitä käytetään myös kuvaamaan murikkaa ja möhkälettä, kertoo Kielitoimiston sanakirjan päätoimittaja Eija-Riitta Grönros Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksesta.

Grönrosin mukaan jytkyä käytetään eri puolilla Suomea, esimerkiksi Pohjois-Karjalassa, Savossa ja Kainuussa.

– Lisäksi jytky tarkoittaa Suomen murteiden sanakirjan mukaan jysäystä, kolahdusta ja pamausta, Grönros jatkaa.

(MTV3)

Katso Mari Haaviston juttu (Kymmenen uutiset 18.4.2011)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.