Mikä ihmeen lähimaksaminen? Uusi järjestelmä lyhentää kassajonoja

Kaupoissa asioiminen on jatkossa entistä tehokkaampaa, sillä lähimaksaminen mahdollistaa pienten ostosten maksamisen parissa sekunnissa.

Lidl on Suomessa ensimmäinen myymälä, joka siirtyy tehokkaampaan maksujärjestelmään valtakunnallisesti. Lähikaupoista Valintatalo ja Siwa ottavat järjestelmän käyttöönsä valtakunnallisesti huhtikuun aikana.

– Meidän kauppoihin tämä järjestelmä sopii täydellisesti, koska se on suunniteltu nopeaan ja sujuvaan maksamiseen ja nimenomaan pieniin ostoksiin, eli alle 25 euron ostoksiin, jotka ovat tyypillisimpiä maksutapauksia Siwoissa, tietohallintojohtaja Janne Jakola kuvailee.

Lähimaksamisessa ei ole eroja eri kauppojen välillä, sillä teknologia on kaikissa sama. Asiakas painaa maksukorttinsa maksupäätteen kylkeen, minkä jälkeen hän hyväksyy maksun kassalle. Käytäntö tulee olemaan kilpailuetu niille kaupparyhmille, jotka ottavat lähimaksamisen käyttöönsä. Tärkein etu on kassajonojen lyhentyminen nopeamman maksutavan myötä, mikä taas näkyy suoraan asiakastyytyväisyydessä.

– Asiakas pystyy entistä sujuvammin ja nopeammin maksamaan pieniä ostoksia. Olemme jonkun verran mitanneet, mitä tämä käytännössä tarkoittaa, ja lähimaksaminen on jopa puolet nopeampi tapa ostosten maksamiseen sirukorttiin verrattuna, RFIDLab Finland ry:n toiminnanjohtaja Jukka Wallinheimo paljastaa.

Asiakas painaa maksukorttinsa maksupäätteen kylkeen, minkä jälkeen hän hyväksyy maksun kassalle.

RFIDLab Finland ry on voittoa tavoittelematon yhdistys, joka edistää Suomessa toimivien yritysten tehokkuutta tunnistusteknologian avulla.

Turvallisuus ennen kaikkea

Koska kyse on maksutapahtumista, lähimaksamisesta on suunniteltu mahdollisimman turvallista.

– On hieno juttu, että kaupat ovat siirtyneet lähimaksamiseen. Etätunnistustekniikka tuo prosesseihin tehokkuutta, eli pienet maksutapahtumat hoituvat nopeammin kaupan kassoilla. Tämän täytyy tietysti olla turvallista ja joissain olosuhteissa voidaan ajatella, että tämä tapa on jopa turvallisempi, koska kukaan ei voi optisesti kopioida PIN-koodia, koska sitä ei käytetä, RFIDLab Finland ry:n toiminnanjohtaja Jukka Wallinheimo selventää.

Palvelutuottajat vakuuttavat lähimaksamisen olevan turvallista, vaikkei PIN-koodia enää maksamiseen tarvitakaan. Turvallisuutta lisää se, että ostosten maksun yhteydessä maksu vahvistetaan kassalle erikseen. Lähimaksukortti saattaa kuitenkin kadota - joko vahingossa tai varkaan näpistämänä.

– Kortin haltijan tietysti pitää käyttää korttia kortin myöntäjän ja palvelutuottajan määrittelemien ehtojen mukaan. Niissä on varmasti ohjeet, miten kortti suljetaan, jos se katoaa tai varastetaan. Tietysti jokaista korttia pitää säilyttää huolellisesti. Joka tapauksessa, tässä (lähimaksamisessa) on se 25 euron raja, joten hirveen isoa tuhoa sillä kortilla ei pysty tekemään, Wallinheimo rauhoittelee.

Toimii ilman pankkikorttiakin

Lähimaksamiseen siirtymisestä on puhuttu jo useamman vuoden ajan. Lopullista siirtymistä lähimaksamiseen on hidastanut se, ettei maksamiseen soveltuvia kortteja tai ratkaisuja ole ollut tarjolla aiemmin. Uuteen järjestelmään siirtyminen vaatii kaupoissa myös huomattavia investointeja. Tällä hetkellä monissa kaupparyhmissä on teknologinen mahdollisuus ottaa lähimaksaminen käyttöönsä ja tulevaisuudessa myös isot kaupparyhmät tulevat siirtymään etätunnistustekniikkaan.

Tavallinen Visa Electron ei sovellu lähimaksamiseen - ainakaan vielä. Maksaminen vaatii lähimaksuominaisuudella varustetun debit-kortin, joita tällä hetkellä on käytössä jo puoli miljoonaa kappaletta. Maksaminen ei ole pelkästään sidoksissa pankkikortteihin, sillä eri toimijat ovat tuoneet markkinoille muitakin keinoja. Esimerkiksi teleoperaattorit tarjoavat maksukortteja ja -tarroja, jotka voi liimata esimerkiksi puhelimeen. Tässä yhteydessä on kyse samasta lähimaksamisen teknologiasta, jota nykypäivänäkin on integroituna puhelimiin suoraan.

Lähimaksaminen on kiinnostanut kuluttajia aiemminkin, ja ennakkopalaute on ollut positiivista.

– Nykyään opiskelijakorteissa on tämä sama (lähimaksu) ominaisuus käytettävissä. Opiskelijat tunnetusti ostavat pieniä ostoksia ja ovat kyselleet, koska lähimaksaminen on mahdollista, Jakola kertoo.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.