Mikä kaikki uuden alkoholilain myötä muuttuu? Katso lista

Lakiuudistuksen myötä muun muassa Alkon aukioloja pidennetään ja festivaalien "olutkarsinat" eli tiukkaan rajatut anniskelualueet poistuvat.

Hallituspuolueet pääsivät tänään sopuun alkoholilain muutoksista. Eniten huomiota herätti vahvojen oluiden ja lonkeroiden siirtyminen ruokakauppoihin, mutta alkoholilain päivittämisen myötä poistuisi myös matkailu- ja ravintola-alaa haittaavia byrokratiaa. 

1. Ravintolat saavat alkaa myydä enintään 5,5-prosenttisia alkoholijuomia ulos.

2. Nelosoluet (5,5 %) tulevat ruokakauppoihin.

3. Myös vahvoja lonkeroita saa jatkossa myydä ruokakaupoissa.

4. Pienpanimot saavat myydä vahvempia tuotteitaan ulos.

5. Alkot saavat olla auki klo 21 asti nykyisen klo 20 sijaan.

6. Erillisistä jatkoaikaluvista luovutaan, joten kaikki anniskeluravintolat saavat tarjoilla alkoholia klo 4:ään asti.

7. Ravintoloiden erilliset A- ja B-oikeudet poistuvat.

8. Festivaalien "olutkarsinat" poistuvat, kun anniskelualueiden sääntely kevenee.

9. Oluen ja viinin kotivalmistuksen raaka-ainerajoitukset poistuvat ja valmistus käymisteitse on sallittu ilman muita ehtoja.

10. 16-vuotta täyttäneet saavat anniskella alkoholia vuorovastaavan valvonnassa.

11. Alkoholin mainontaa vapautetaan mm. valmistajien ja tukkumyyjien tuoteluettelot voidaan esitellä painettuina tai verkossa ja happy hour -mainonta vapautuu.

Lakimuutosten on määrä tulla voimaan ensi vuoden alussa.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.