Mikä on vangin tuntipalkka? Mitä vanki syö aamupalaksi? Näin vangit elävät suljetulla osastolla ja avovankilassa

Suurin ero niin kutsutun suljetun vankilan ja avovankilan välillä on, että suljettua vankilaa ympäröi muuri eli vankeja on pitämässä fyysinen este rangaistuslaitoksen sisällä, kun avovankilassa este on puolestaan vangin pään sisässä, kertoo Helsingin vankilan johtaja Jouko Pietilä.

– Meillä on täällä kehävalvonta eli vankilan ympärillä on muuri ja muurilla on paljon tekniikkaa estämässä vankien mahdolliset pakenemisyritykset.

Helsingin eli tunnetummin Sörkän vankilassa rikostaan on sovittamassa tällä hetkellä noin 300 vankia. Osa heistä on tavallisia pikkurikollisia, osa on istumassa elinkautista rangaistusta. Heidät on sijoitettu vankilan eri osastoille rikoksen sekä vangista tehdyn arvion perusteella. Sörkässä osastoja on kolmenlaisia, avoimia, puoliavoimia ja täysin suljettuja.

Suljetulla sellin ovet kiinni lähes koko ajan

– Suljetulla osastolla sellin ovet ovat hyvin pitkälti kiinni koko ajan. Yleensä siellä on sellaisia henkilöitä, joiden rikos on sen tyyppinen, että he eivät tule toimeen toisten vankien kanssa sekä niitä, joiden arvioidaan olevan uhka laitosjärjestykselle, .

Ovet auki vai lukossa?

Avovankilassa valvonta ja asuinolosuhteet ovat suljettua vankilaa vapaammat. Esimerkiksi Suomenlinnan avovankilassa vangit asuvat yhden tai kahden hengen huoneissa.

Sen sijaan, että huoneen ovi olisi lukossa vartijoiden toimesta, on avovankilassa tuomiotaan suorittavalla vangilla itse lupa lukita oman huoneensa ovi niin halutessaan.

Kaikki avovangit eivät myöskään ole välittömässä valvonnassa, siitä huolimatta että vanginvartijat työskentelevät myös avovankiloissa kellon ympäri.

Vankien vaatteet

– Valvonta ei ole aktiivista eikä se ole tarpeenkaan, sillä vangit on arvioitu sellaisiksi, että he eivät tarvitse niin aktiivista valvontaa enää, sanoo Suomenlinnan vankilan johtaja Sinikka Saarela.

Avovankilan tarkoitus on valmentaa vankeja normaaliin elämään. Saarelan mukaan avovankilassa elämistä voisi verrata asuntolaelämään.

– Se tekee vangin paluun siviilielämään turvallisemmaksi ja näin vangin on helpompi päästä kiinni vakaampaan elämään.

Työtä, kuntoilua ja pleikan peluuta

Vankien päivät kuluvat hyvin pitkälti saman kaavan mukaan päivästä toiseen. Herätys on kello kuuden ja seitsemän välillä, jonka jälkeen vankeja odottaa puuroaamiainen. Päivät kuluvat joko opiskellen tai tehden töitä.

– Esimerkiksi Helsingin vankilassa tehdään kaikki Suomen autojen rekisterikilvet. Lisäksi on erilaista metallipaja- sekä kirjapainotuotantoa ja polkupyörähuoltoa, luettelee Pietilä.

Kaikille vangeille maksetaan työstä palkkaa. Avovankiloissa maksetaan avolaitospalkkaa, joka on veronalaista tuloa. Valtio perii siitä ylläpitokorvauksen sekä mahdolliset oikeuden määräämät korvaukset ja ulosotot.

Suljetussa vankilassa tehdystä työstä maksetun palkan vangit sen sijaan saavat pitää kokonaan itsellään. Pietilä kuitenkin tarkentaa, että oman rahan käyttöä vankilassa kuitenkin rajoitetaan.

Työstä saa palkan

– Työstä maksetaan työrahaa 80 sentistä euroon tunnilta eli noin viidestä seitsemään euroa päivässä. Palkalla vangit voivat ostaa kanttiinista ruokatarvikkeita, tupakkaa, kahvia sekä muita tuotteita. Sen sijaan siviilistä tullutta rahaa saa käyttää vankilassa 150 euroa kuukaudessa.

Työpäivän jälkeen vangeille tarjotaan päivällinen, jonka jälkeen alkaa vapaa-aika.

– Vangit kuluttavat vapaa-aikaa katselemalla televisiota tai pelaamalla pleikkaria. Heillä on myös mahdollisuus ulkoilla ja kuntoilla sekä osallistua erilaisiin kerhoihin, kuten AA-kerhoon tai raamattupiiriin, luettelee Pietilä.

Suomenlinnan vankilassa vapaa-ajan viettomahdollisuudet ovat Saarelan mukaan vankilan sijainnin vuoksi rajatumpia.

– Television katselun lisäksi vangeilla on mahdollisuus ulkoiluun sekä käydä saaren kirjastossa valvojan kanssa.

Yhteydenpito ulkomaailmaan rajoitettua

Niin avovankilassa kuin suljetussa vankilassa olevien vankien yhteydenpitoa ulkomaailmaan rajoitetaan. Suljetussa vankilassa ainoa käytössä oleva puhelin on osaston lankapuhelin. Avovankilassa tuomiotaan suorittavat voivat sen sijaan pitää silloin tällöin yhteyttä ulkomaailmaan omalla puhelimellaan. Soittamisen lisäksi myös kännykän ominaisuuksia on rajoitettu.

Puhelimet ja internet

– Vankien kännyköiden täytyy olla sellaisia, joissa ei ole kameraa, sanoo Saarela.

Internetin käyttö on molemmissa paikoissa suurennuslasin alla. Saarela kertoo, että Suomenlinnan vankilassa on tällä hetkellä tietokone, jolla pääsee rajoitetusti internetiin. Suljetussa vankilassa netin käyttö on sallittua vain poikkeustapauksessa, kertoo Pietilä.

– Internetiä voi käyttää vain harvoissa tapauksissa, yksi tällainen on silloin, kun vangin täytyy lähettää asuntohakemuksia.

Vaikka virtuaalinen posti ei ole sallittua, voi vangit saada muun muassa kirjepostia ulkomaailmasta. Vankien posti tarkastetaan, jotta kiellettyjä aineita, kuten huumeita ei kulkeutuisi vankilan seinien sisäpuolelle. Kirjesalaisuus suojelee kuitenkin myös vankeja.

– Vankien kirjeitä voidaan lukea vain äärimmäisissä tapauksissa, huomauttaa Pietilä.

Vangillakin kesäloma

Kaikki vangit pääsevät yleensä jossain vaiheessa rangaistustaan myös lomille. Helsingin vankilanjohtaja Jouko Pietilä kertoo, että rangaistusajan pituuden perusteella myönnetty loma on mahdollinen, kun tuomiosta on suoritettu puolet.

– Kahden kuukauden aikana on mahdollisuus saada neljä vuorokautta lomaa. Tyypillinen loman pituus on yhdestä kahteen vuorokautta, mutta alussa loma voi olla jopa vain puolenvuorokauden pituinen.

Näin kesäaikaan osa Sörkän vangeista pääsee nauttimaan myös kesälomasta. Tosin loman joutuu viettämään muurin sisäpuolella, huomauttaa Pietilä.

– Vangit, jotka ovat olleet töissä vähintään kuusi kuukautta saavat kesäloman, jolloin he eivät työskentele. Vangit viettävät lomapäiviään pihalla, ja täällä onkin tällä hetkellä aika ruskeita miehiä.

Katso Johanna Tuurin juttu (Kymmenen uutiset 5.8.2011)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.