Mikä saa tutkijan tonkimaan lantaa?

Oma työ voi tuntua joskus melkoiselta sonnalta, mutta joskus se voi olla sitä myös kirjaimellisesti. Näin on ainakin niiden Helsingin yliopiston tutkijoiden kohdalla, jotka penkovat lantakakkuja selvittääkseen lantasontiaisten kohtalon.

Tutkijat ovat seuranneet huolestuneina lantasontiaisten vähentymistä viidentoista vuoden ajan. Tänä kesänä selviää miltä sontiaisten tulevaisuus näyttää, kun lantakakkuja käännellään joka kolkassa Suomea

Helsingin yliopisto on saanut 4H-kerhon nuoret apuun ja kesän aikana nuoret keräävät näytteitä tiloilta Hangosta Lappiin saakka

- Laidunnuksen vähentyminen vaikuttaa näihin tosi paljon ja koko ajan tällaiset laidunalueet vaan vähenee, toteaa Helsingin yliopiston hanketutkija Riikka Kaartinen.

Tutkija muistuttaa, että sontiaiset ovat avainroolissa ravinteiden kierrättämisessä takaisin kasvien käytettäväksi.

- Vaikka tämä kuoriaisten kerääminen näistä lantaläjistä tuntuu naurettavalta, niin niillä on kuitenkin tärkeä homma.

Katso Mika Tommolan raportti Karjaalta (Kymmenen uutiset 12.7.2011)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.