Miksi Dagmar-myrsky ei olekaan Suomessa Dagmar?

Norjaa, Ruotsia ja Suomea piinannut on piinannut yhteinen myrsky, joka ei Suomessa kuitenkaan ole ihan sama kuin naapurimaissa.

Naapurissa Dagmarina tunnettu myrsky ei nimittäin ole Suomeen saapuessaan enää Dagmar. Tämä johtuu siitä, että Suomessa myrskyt nimetään oman käytännön mukaan.

– Suomessa myrskyn nimi on valittu aina sen päivän mukaan kun kyseinen myrsky on Suomeen tullut. Nimipäivälistasta valitaan ensimmäinen nimi, kertoo Ilmatieteen laitoksen viestintäpäällikkö Eeva-Kaisa Heikura.

– Eli nyt se on Tapani. Jos se olisi jo ollut jo jonkun myrskyn nimenä, niin sitten saatettaisiin ottaa käyttöön toinen nimi.

Myös Teppo-myrsky olisi siis mahdollinen.

Heikuran mukaan kyseessä on käyttöön vakiintunut tapa, muttei mikään virallinen sääntö. Suomen tänään riehunutta myrskyä ei ole myöskään varsinaisesti vielä ristitty Tapaniksi.

–Vielä emme ole käyttäneet omassa viestinnässä, mutta kyllä me varmaan Tapanista puhutaan, kun se tuonne tilastoihin siirtyy.

Heikuran mukaan myrskyjen nimeämiskäytännöt ovat hieman erilaisia maasta riippuen.

Esimerkiksi Atlantilla riehuvat trooppiset myrskyt nimetään aakkosjärjestyksessä valmiilta nimiluettelolta.

Kansallisen hurrikaanikeskuksen listatovat olleet käytössä vuodesta 1953 lähtien. Nimiluetteloita on käytössä kaikkiaan kuusi ja ne kierrätetään uudelleen. Tämä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi tänä vuonna käytössä ollutta luetteloa käytetään uudelleen vuonna 2017.

Lue myös:

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.