Miksi meno-paluulipun saa halvemmalla kuin menolipun?

Lentomatkustaja saattaa saada meno-paluulipun halvemmalla kuin pelkän menolipun.

Esimerkiksi Finnairin sivujen kautta ostettu meno-paluu Helsingistä Kuusamoon heinäkuun puolivälissä maksaa tällä hetkellä halvimmillaan 178 euroa. Yhdensuuntainen lippu maksaa 371 euroa.

Miksi yhdensuuntainen lippu on kalliimpi kuin meno-paluu, Finnairin hinnoittelusta ja kapasiteetin hallinnasta vastaava johtaja Peter Gabrielsson?

Meillä ei varsinaisesti ole sellaista tuotetta kuin yhdensuuntainen lippu. Se johtuu siitä, että yhden suunnan kysyntää on hyvin vähän. Asiakkaat yleensä palaavat lähtöpaikkaansa ja vielä aika nopeasti lähtönsä jälkeen.

Yhdensuuntaisen lipun voi silti halutessaan ostaa?

–Voi ostaa, mutta halvimpia hintoja ei ole yhdensuuntaisina. Yhden suunnan halvin hinta on noin puolet kalleimmasta meno-paluuhinnasta.

Voiko asiakas ostaa meno-paluulipun, mutta käyttääkin vain toisen?

–Voi, mutta menolippu on käytettävä, että voi käyttää myös paluun. Pelkkää paluuta ei voi käyttää. Kansainvälisten matkustussääntöjen mukaan kupongit pitää käyttää siinä järjestyksessä kuin ne on kirjoitettu. Jos asiakas yrittää käyttää pelkkää paluulippua, hänellä ei enää ole paikkaa lentokoneessa. Jos lippu on muutoskelpoinen, sitä voi vielä muuttaa.

Riittääkö maakuntalennoille asiakkaita?

–Kohtuullisesti, mutta kapasiteettiin nähden ei. Meillä on tällä hetkellä hirveä ylikapasiteetti Suomen sisäisessä lentämisessä. Vaikka matkustajamäärät kasvavat, niin koneiden täyttöasteet eivät kasva.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.