Miksi paikalliset vaaratiedotteet välitetään koko Suomessa?

Sosiaalisessa mediassa tuskaillaan jälleen paikallisten vaaratiedotteiden välittämisestä koko Suomessa.

Tämänpäiväisessä vaaratiedotteessa varoitettiin Salossa palavasta jätekasasta.

Radiolähetyksen keskeyttävä vaaratiedote välitetään tällä hetkellä aina koko Suomessa. Alueellisten tiedotteiden lähettäminen ei ole viranomaisten mukaan mahdollista nykyisessä järjestelmässä.

– Ei ole olemassa teknistä keinoa antaa niitä edullisesti. Teknisen järjestelmän kustannukset ovat sellaisia, että niihin ei kustannus-hyötyanalyysin perusteella kannata mennä, sisäasiainministeriön valmiusjohtaja Janne Koivukoski sanoo.

Asiaa on mietitty sisäasianministeriössä paljon. Ministeriössä ajateltiin vaaratiedotelakia valmisteltaessa, että niiden määrä jää niin vähäiseksi, ettei niiden välittämisestä koko Suomeen olisi haittaa tai harmia.

Kohdennettuja hätätiedotteita tekstiviestein?

Viranomaisten mukaan vaaratiedotteita voisi jakaa entistä kohdennetummin esimerkiksi tekstiviestein.

Järjestelmä olisi kuitenkin liikenne- ja viestintäministeriön (LVM) ylitarkastajan Pauli Pullisen mukaan kallis toteuttaa ja ylläpitää.

Pullisen mukaan uudistuksia ei näillä näkymin tule, jollei niiden tekemiselle synny poliittista tahtoa.

Vaikka jonkinlainen kohdennettu palvelu luotaisiin, tiedotteet tulisivat todennäköisesti edelleen myös valtakunnallisina. Laki velvoittaa Yleisradion ja pitkän toimiluvan radiokanavat sekä tietyt tv-kanavat syöttämään vaaratiedotteet kesken lähetyksen.

Ongelmaksi voisi muodostua myös paikallisradioiden kuuluvuusalueiden vaihtelevuus, joten pelkille paikallisradioille tiedotteiden lähettäminen olisi epävarmaa.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.