Miljardi-investointi Ruotsissa tuo työtä Suomeen

Ruotsalainen kaivosyhtiö LKAB aikoo investoida 1,2 miljardia euroa kolmeen avolouhokseen Kiirunan Svappavaaraan Pohjois-Ruotsiin.

Tähän mittavaan hankkeeseen tarvitaan Suomesta paitsi alihankkijoita myös työntekijöitä. Yhtiö tarvitsee hankkeeseen alihankkijoiden lisäksi noin 500-700 uutta työntekijää. Miljardi-investointi tarjoaa työtä myös Pohjois-Suomeen. 

Kaivosyhtiö LKAB:lla oli tänään tiedotustilaisuus Oulussa. LKAB tuottaa 95 prosenttia Euroopan rautamalmista. Sen liikevaihto on noin 3,4 Mrd € ja liikevoitto 1,6 Mrd €. 

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.