Miljonäärien määrä romahti – selitys yksinkertainen

Yli miljoonan euron kokonaistuloihin yltäneiden määrä romahti viime vuonna. Kun vuonna 2011 yli miljoonan palkka- ja pääomatuloihin pääsi lähes kuusisataa ihmistä, niin viime vuonna se oli enää hieman yli 300. Tiedot lukumääristä on saatu verohallinnolta.

Selitys tähän löytyy pääomatulojen kehityksestä.

– 2012 alkoi taantuma ja se iskee ensimmäiseksi pääomatuloihin, toimitusjohtaja Teemu Lehtinen Veronmaksajien keskusliitosta.

– Se näkyy selvästi näissä julkaistuissa tiedoissa. Suuria pääomatuloja tulee vähemmän. Ennen kaikkea myyntivoitot, luovutusvoitot, pienenivät kolmanneksella, Se näkyy suurissa pääomatuloissa merkittävästi.

Tässä alla olevasta taulukosta näkee miten vähintään neljännesmiljoonan pääomatuloja saaneiden määrä on kehittynyt viimeisen kymmenen vuoden aikana.

Pudotus koville pääomatuloille päässeiden määrässä on selvä. Kaikkiaan pääomatuloverot putosivat viime vuonna 165 miljoonaa euroa verovuoteen 2011 verrattuna.

Sen sijaan suuria palkkatuloja ansaitaan edelleen. Alla olevassa taulukossa on yli 250000 euroa palkkatuloja saaneiden määrät vuosittain.

– 2012 palkkoja maksettiin hyvin. Palkkasumma kasvoi. Myös verotus pysyi entisellä tasolla eli verotuloja kertyi entistä enemmän palkoista. 2012 taantuma ei vielä iskenyt palkkoihin. Ne menivät kuin juna, Lehtinen sanoo.

Henkilöasiakkaiden ansiotuloverot kasvoivat verovuonna 2012 yhteensä 713 miljoonaa euroa (+2,9 %).

Aivan huippupalkkoja, yli miljoona euroa, saaneiden määrä kuitenkin pieneni (taulukko alla). Miljoonan euron vuositulot tarkoittavat noin 80 000 euron kuukausituloja.Suomalaisen keskipalkka on hieman yli 3000 euroa kuukaudessa.

2000-luvun puolivälin ns. optiovuodet ovat kuitenkin aivan oma lukunsa. Viime vuoden 57 palkkamiljonääriä on keskiarvon puitteissa. Palkkatulolistan kärki on suurten pörssiyhtiöiden johtajia.

Verohallinto keräsi viime vuonna tuloveroja yhteensä 31,5 miljardia euroa. Tuloverojen yhteismäärä kasvoi 420 miljoonaa euroa (+1,3 %) edellisvuoteen verrattuna.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.