Miljoonavahingot höyläämöpalosta Haukiputaalla

Entisenä Kellon sahana tunnetun rakennuksen palosta on tulossa miljoonavahingot sen omistavalle Shinshowa Finlandille.

Höyläämöhallin tulipalo on aiheuttanut miljoonien eurojen vahingot Haukiputaalla Pohjois-Pohjanmaalla. Höyläämön omistaa japanilainen Shinshowa Finland. Saha tunnettiin aiemmin nimellä Kellon saha.

Shinshowa Finland -tehtaan johtajan Mikko Salmelan mukaan palon aiheuttamat vahingot liikkuvat 2,5-3 miljoonassa eurossa. Henkilövahinkoja palossa ei sattunut.

- Palon syttymishetkellä tuotanto oli käynnissä ja iltavuoro oli normaalisti työssä. Henkilöstö toimi ripeästi ja tarkasti, että kaikki pääsivät ulos, Salmela kertoo.

Höyläämö tuhoutui pahoin, samoin sen sisällä olleet koneet ja laitteet. Myös jatkojalostushalli tuhoutui palossa kokonaan. Palolaitoksen yksiköt onnistuivat estämään palon leviämisen tehtaan muihin osiin. Tehdaslaitokseen kuuluu muun muassa toimisto, lämpövoimala, lajittelulaitokset ja itse saharakennus.

Höyläämön työhön palo aiheuttaa Salmelan mukaan keskeytyksen ainakin joksikin aikaa. Tuotannon katkoksesta aiheutuvat tappiot arvioitiin yöllä muutaman sadantuhannen euron suuruisiksi.

- Lisäksi meidän on selvitettävä, miten pystymme käynnistämään muita osioita, kun yksi pala tuotannosta on nyt pois, Salmela lisää.

Syttymissyystä ei vielä tietoa

Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun hätäkeskus sai hälytyksen Tuppitie 4:ssä sijaitsevan höyläämön luo noin kello 21.15. Palopaikalle lähetettiin toistakymmentä sammutusyksikköä eri palokunnista Oulun lähistöltä. Varsinainen palo saatiin sammumaan puolenyön jälkeen. Palon jälkisammutus jatkuu kuitenkin pitkälle aamuun.

Päivystävän palomestarin Arssi Heiskasen mukaan palon syttymissyystä ei ole vielä tietoa.

- Työntekijät ovat kertoneet, että voimakasta savunmuodostusta on ollut mutta ei ole tietoa, mistä se on peräisin. Sen jälkeen työntekijät ovat poistuneet hallista, Heiskanen kertoo.

Vuodesta 2001 toiminut Shinshowa Finland työllistää Haukiputaalla noin 50 ihmistä. Tehtaassa valmistetaan lähinnä lautatavaraa. Tuotannosta puolet viedään Japaniin ja toinen puoli jää Eurooppaan ja Suomeen.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.