Mille se teini taas huoneessaan höröttää? Tietysti vlogille

Vanhemmat, jos haluatte päästä samalle aaltopituudelle teini-ikäistenne kanssa, tutustukaa vlogeihin. Kyllä, sana alkaa v-kirjaimella.

Maailman suosituin videopalvelu YouTube teetti alkuvuodesta 2014 tutkimuksen, jonka mukaan YouTube tavoittaa yli 15-vuotiaista päivittäin joka neljännen, ja jo neljä viidestä 10-30-vuotiaasta katsoo YouTubea viikottain. Suurimpiin tv-kanaviin (Yle TV1 52 % ja MTV3 41 %) on vielä matkaa, mutta tilanne voi tulevaisuudessa olla toinen.

Yhdysvalloissa, joissa videoblogit ovat olleet nuorten SE juttu jo vuosia, ovat Youtube-tähdet nousseet jo Hollywood-tähtiä tunnetuimmiksi 13-18-vuotiaiden joukossa. Variety-lehden teettämään tutkimukseen vastasi 1500 nuorta, joiden oli listattava 20 Hollywood- ja Youtube-tähden tunnettuus.

Sukupolvien välinen syvä kuilu

Suomessa vloggareilla ei toki ole miljoonia seuraajia, mutta maamme mittakaavassa ilmiö on valtava: 170 000 suomalaista YouTube-kanavaa, 2,9 miljoonaa suomalaisvideota ja 15 miljardia katselukertaa. Ei ihme, että tv-yhtiöt ovat huolissaan - ja vanhemmat ihmeissään, mille videolle teini taas huoneessaan höröttää.

– Nuorten ajanvieton intensiteetti on voimakas. Vie paljon aikaa perehtyä aiheeseen, jos ei tiedä siitä mitään. Se erottaa, se rakentaa kuilun vanhempien ja nuorten sekä uusien, tubekulttuurista kiinnostuneiden välille, kertoo Elise Pietarila, joka tuottaa lauantaina Helsingin Hartwall Arenassa järjestettävää Tubecon-tapahtumaa.

Vlogaajatapaamiset yhä suositumpia

YouTube-tähteydestä haaveilevat saavat askarruttaviin kysymyksiin saa usein suoraan tubettajilta joko verkossa tai erityisissä Meet & Greet -tapahtumissa, joita on järjestetty vuoden ajan. Tubecon on toistaiseksi tapaamistilaisuuksista suurin. Paikalla opastamassa nettikäytöksen saloihin on mm. nettipoliisi Marko ”Fobba” Forss.

Ja jotteivät vanhemmat olisi tilaisuudessa aivan eksyksissä, on Arenalle perustettu myös aikuisparkki hämmentyneille tubettajien tai tubettajiksi haluavien vanhemmille.

– Tiedotamme siellä minimimäärän, mitä pitää tietää YouTubesta ja netistä, että voi keskustella nuoren kanssa. Kaikkien etu on, että vanhemmat tietävät asiasta enemmän; sekä ongelmien, nettikiusaamisen että kaiken hyvän ohjelmatarjonnan kannalta, Pietarila kertoo. 

Tapahtumaan odotetaan yli 4000 kävijää. Tilaisuudessa järjestetään mm. paneelikeskusteluja erilaisista Youtuben ja muiden videopalvelujen osa-alueista, joiden luetteluun ei mielikuvitus riitä. Videoblogien lisäksi olemassa on ainakin videotilejä, jotka keskittyvät kauneudenhoitoon, pelaamiseen, ruoanlaittoon, eri urheilulajeihin, nukketeatteriin sekä esimerkiksi mangasarjakuviin tai goottityyliin. Osa videoista panostaa puolestaan rehelliseen hassutteluun. 

Kirpeä hitti

Eetu ”eeddspeaks” Pesonen teki ja tekee yhä YouTube-kanavallaan päiväkirjamaisia videopätkiä. Hassuttelu nosti hänet kuitenkin 144 000 tilaajallaan Suomen toiseksi seuratuimmaksi vloggariksi. Edellä on vain maailmanmaineeseenkin noussut ”Kielinainen”, Sara ”Smoukahontas” Forsberg.

– Kerroin videolla, etten voi sietää kirpeitä tai tulisia makuja. Joku kommentoi, että kokeilepa tätä karkkia. Kuvasin kirpeän karkin syönnin huvikseni, koska tiesin, että reaktiot naurattaa. Ne ovatkin katsotuimpia kanavallani, Pesonen kertoo.

Pesosta alettiin matkia eikä aikaakaan niin kyseinen karkki oli noussut Suomessa jättisuosioon. Elise Pietarilan mukaan vain karkin alkuperämaa Britannia on Suomea edellä myynnissä. 

Mutta miksi nuoret katsovat mieluummin webcamerassa tarinoivaa nuorta kuin miljardibudjetilla tuotettua Hollywood-elokuvaa?

Paavo Väyryselle vlogaajien kunniamaininta

Vlogaajien joukossa on muitakin kuin nuoria. Eetu Pesonen nostaa esiin esimerkiksi nelikymppisten tekemät videopäiväkirjat työpäivästään tai rakennusprojektistaan. Tubeconissa kunniamaininnan vlogaamisestaan saakin todellinen konkari, joka nousi videopäiväkirjoillaan europarlamenttiin.

 – Paavo Väyrynen on loistava esimerkki siitä, ettei koskaan ole liian myöhäistä ottaa jotain uutta haltuun. Olemalla oma itsensä ja tekemällä näitä videoita hän on saanut ihan mielettömän ja uuden yleisön. Paavo on yksi harvoista yhteiskunnallisesti korkeassa asemassa olevista ihmisistä, jotka ovat uskaltautuneet tähän. Hän on ollut tästä asiasta erittäin ilahtunut, Elise Pietarila kertoo.

– Televisioon on täytynyt aina tuottaa ja käsikirjoittaa, valot roudattu paikalle. Ohjelma-aika on ollut niin tiukkaa, että on täytynyt tehdä enemmän tuotettuja nuorisoidoleita. Nyt joka ikinen tyyppi voi ostaa muutaman kympin kameran tai jopa käyttää äidin ja isän tietokonetta ja kuvata sillä huoneestansa juttuja, Pietarila jatkaa.

Pietarilan mukaan "mikään muu ei ratkaise kuin se, kiinnostaako sun jutut muita nuoria". Smoukahontas nousi Pietarilan mukaan kuuluisuuteen muusta kuin vlogaamisesta.

– Hän on tosi hyvä esimerkki siitä, että YouTubea voi käyttää sellaisena kanavana saavuttaakseen tavoitteensa. Mutta tämä meidän tubekulttuuri on sellaista, että siellä majaillaan ja ollaan. On syntynyt tavisnuorten etujoukko, jotka eivät yritäkään olla mitään erityistä ja hienoa tai tuotettua. Se, että 100 000 ihmistä seuraa päivittäin, ei vaikuta heihin eikä heidän videoihinsa.

– Tavoite olla tavallinen, eikä syntyä tähdeksi, Pietarila tiivistää.

Muokattu juttua ennen 2. väliotsikkoa: Vlogeissa on kyse videoblogeista, joiden sisältö on lähinnä omien mielipiteiden tai oman elämänsä kertomista videolle. Esimerkiksi pelivideot eivät ole pelivlogeja, vaan oma tyylilajinsa videopalveluissa.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.