Ministeriö: Terrori-isku Suomessa heikentäisi rikostutkintaa hetkellisesti

Pariisin terrori-iskujen kaltainen teko Suomessa pakottaisi poliisin jättämään ainakin hetkellisesti arkipäivän keskeisiä toimintojaan hoitamatta. Näin arvioi osastopäällikkö Kauko Aaltomaa sisäministeriön poliisiosastosta STT:lle.

– Painopisteen muutos olisi niin voimakas tällaisessa laajassa iskutilanteessa, että se vaikuttaisi esimerkiksi rikostutkintaan, Aaltomaa sanoo.

Aaltomaan mukaan Suomessa on valmistauduttu kaikenlaisiin uhkakuviin ja niiden torjumiseen. Hänen mukaansa Suomen kokoisessa maassa Pariisin iskujen kaltaiseen väkivaltaan reagointi vaatisi "suunnattomat voimat".

– Meillä olisi kyllä voimaa vastata tällaiseen iskuun, mutta samaan aikaan me joutuisimme luopumaan normaalista poliisin perustyöstä.

Sisäministeri Petteri Orpo (kok.) arvioi perjantaina, että lisäiskuja ei voida sulkea pois. Hänen mukaansa terrori-iskun mahdollisuus Suomessa on kuitenkin yhä matala.

Orvon mukaan suojelupoliisi korottaa iskujen vuoksi valmiuttaan erityisesti kansainvälisessä yhteistyössä ja keskusrikospoliisi tehostaa nettiseurantaa.

– Rajatarkastuksia tehostetaan erityisesti lentokentillä, Helsinki-Vantaalla ja satamissa, Orpo kertoi.

Valvontaa on tehostettu 

Poliisi tiedotti lauantaina, että se on kohottanut terrori-iskujen vuoksi valmiuttaan koko Suomessa. Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmaisen mukaan valmiutta on nostettu muun muassa tietyillä joukkoliikenneasemilla, yleisötilaisuuksissa, lähetystöissä sekä turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksissa. Näkyviä toimenpiteitä on kohdistettu uhka-arvion perusteella valikoituihin kohteisiin. 

Poliisin toimintavalmiutta kohotettiin jo alkuvuonna. Tämän jälkeen katukuvassa on Kolehmaisen mukaan ollut myös siviiliasuisia poliiseja, jotka kantavat virka-aseita ja ovat varautuneet puuttumaan uhkatilanteisiin.

Kolehmaisen mukaan toimintavalmiutta tehostettiin esimerkiksi Kööpenhaminaan ja ranskalaiseen Charlie Hebdo -lehteen tehtyjen iskujen vuoksi.

– Tehostettua valmiutta on hieman laskettu kesän aikana, mutta nyt varmaan joudutaan tilannetta seuraamaan, Kolehmainen sanoi STT:lle.

Poliisi on myös lisännyt tiedustelutoimintaa riskikohteista, mutta Kolehmaisen mukaan kohteista tai menetelmistä ei taktisista syistä voi kertoa enempää. 

Supon mukaan uhka-arvio on ennallaan

Suojelupoliisin ylitarkastaja Tuomas Portaankorva ei lähde spekuloimaan, mitkä ovat Suomen valmiudet, jos terrori-isku tapahtuisi täällä kuten Pariisissa. Portaankorva ei pidä ajankohtaa oikeana. Hän tyytyy vain toteamaan, että kansainvälisistä tapahtumista otetaan oppia. 

– Meidän uhka-arviomme on edelleen voimassa. Ranskan tapahtumat eivät muuta sitä. Toistaiseksi ei ole tullut esiin sellaisia tietoja, jotka edellyttäisivät riskianalyysin muuttamista meillä.

Supo korotti mahdollisen terrori-iskun uhka-arviota reilu viikko sitten. Silloin Supo arvioi, että terroristijärjestöjen iskujen uhka Suomessa on matala, mutta yksittäisten terroritekojen uhka on kohonnut. Ensimmäisen kerran uhka-arviota nostettiin kesällä 2014.

Portaankorva ei lähde arvioimaan Ranskan viranomaisten valvontajärjestelmän pettämistä, koska Pariisin iskujen tutkinta on yhä kesken. Portaankorvan mukaan terroriuhka on Suomessa erilainen kuin Ranskassa.

– Edelleenkään terrori-iskun tai väkivallan teko ei ole todennäköinen Suomessa.  

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.