Ministeriöiden lisäehdotukset jäivät laihoiksi

Ministeriöt ovat antaneet omat lisäehdotuksensa kasvua ja työllisyyttä edistävistä ideoista. Ministeriöiden ehdotuksista ei löytynyt poikkeuksellisia oivalluksia.

Pääministeri Alexander Stubb (kok.) ja valtiovarainministeri Antti Rinne (sd.) lähettivät lokakuussa ministeriöille kirjeen, jossa penättiin pika-aikataululla uusia toimia kasvun, työllisyyden, kilpailukyvyn ja julkisen talouden tasapainon edistämiseksi. Ministeriöiden piti toimittaa ehdotuksensa valtiovarainministeriölle perjantaihin mennessä. 

Tänään julkaistuissa ideoissa liikenneministeriö ehdottaa muun muassa tie- ja raidehankkeiden tehostamista ja ympäristöministeriö lupamenettelyiden sujuvoittamista. Sosiaali- ja terveysministeriön vastauksessa todettiin, että nopeita ratkaisuja ei löydy, mutta pitkäjänteisiä rakenteellisia toimia voisi laittaa alulle. Ministeriö nosti yhdeksi ehdotukseksi muun muassa alkoholi- ja tupakkaveron noston.

Jo aiemmin Stubb sanoi, ettei odotukset uusien ratkaisujen löytämiseksi ole kovin korkealla, mutta kaikki vaihtoehdot pitää vielä selvittää.

Ministeriöiden ehdotuksista on tarkoitus päättää hallituksen neuvottelussa ensi maanantaina, kun hallitus käsittelee ensi vuoden täydentävää lisätalousarviota.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.