Missä on kotikisojen tunnelma? - ei ainakaan jäähallissa

Vaikka eilistä Suomi-Sveitsi-jääkiekko-ottelua katsoisi sinivalkoisien silmälasien läpi, voidaan katsojien kannustusta pitää vähintäänkin vaatimattomana. Suomi vei ottelun tapahtumia kaukalossa, mutta katsomossa se oli reippaasti altavastaajana, kun yleisömäärä suhteutetaan sveitsiläisiin kannattajiin.

Tunnelma ottelussa oli vaatimatonta. Hartwall-areenassa kuului vähän väliä ”Suomi, Suomi, Suomi”, ja sekin kannustus meni epävireisesti, kun kaikki kannattajat eivät pysyneet tahdissa mukana. Yleisö yltyi satunnaisiin taputuksiin, mutta useimmiten käsiä lyötiin yhteen musiikin tahdittamana. Kun musiikki loppui, niin loppui myös taputus. Saivat pelaajat sentään välillä kiitosta hyvistä suorituksista.

Toista maata oli sveitsiläisten pieni, mutta sitäkin äänekkäämpi kannattajajoukko. Se jaksoi laulaa, huutaa ja kannustaa omiaan loppuun asti, vaikka Sveitsin joukkue ei kertaakaan johtanut Suomea ottelussa.

Suomalainen fanikulttuuri on sitä, että sitten huudetaan ja kannustetaan omia, kun menee hyvin. Muuten istutaan hiljaa ja odotetaan, josko vieressä istuva Pekka aloittaisi huutamaan sitä tuttua ja turvallista ”Suomi, Suomi, Suomi -huutoa”.

Kannattajat myönsivät vaisun tunnelman

Myös kannattajat myönsivät, että tunnelma hallissa oli vaisu.

– Pelissä oli vaisu tunnelma. Aikaisemmissa Suomen peleissä oli sentään hieman parempi tunnelma. Sen sijaan sveitsiläisillä on mieletön meininki ja heillä on hauskaa, tamperelainen lätkäfani Kati Multanen myönsi.

Muutamat SM-liigajoukkueiden fanit sekä Mestiksen yhden joukkueen fanit ovat kunnostautuneet pitämään kiitettävää mekkalaa jääkiekkokatsomoissa Suomessa.

Myös Suomen jalkapallomaajoukkueen fanilauma osaa pitää ääntä kentällä. Nämä fanilaumat erottuvat muista siten, että fanilauluja ja kannustuksia johtaa yksi tai useampi henkilö, jolloin kannustus kuulostaa yhtenäiselle ja hienolle.

Tällaista toimintaa Suomen jääkiekkomaajoukkueen peleihin toivoo myös nokialainen Ari Niemistö.

– Jos olisi sellainen johtaja, joka vetäisi hyvin porukkaa, voisin minäkin innostua huutamaan entistä kovempaa, Niemistö kertoi.

Aivan oma kategoriansa ovat vaikkapa Ruotsin ja Saksan jääkiekkokatsomot. Siellä on semmoinen mekkala, että heikompia hirvittäisi. Siellä on ihan oikeasti sitä tunnelmaa, mistä pelaaja ammentaa sitä kuuluisaa lisävoimaa. Fanien kannatuksella peleissä on oikeasti paljon merkitystä. Sen tietää myös vuoden 1995 jääkiekon maailmanmestari Antti Törmänen.

– Pieni lisäluistelupotku löytyy yleensä, kun yleisöstä saa tukea, Törmänen kertoo.

Eilisessä pelissä kiitettävää mekkalaa oli vain silloin, kun Suomi sai maalin. Silloin halli oli revetä liitoksistaan. Sellaista sen pitäisi olla koko ajan.

No. Sitä odotellessa.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.