Mitä Jämijärvellä tapahtui? MTV.fi seuraa turmakonetutkintaa

Paikalla olevan kuvaajan Pekka Kallionpään mukaan Jämijärven pienkoneonnettomuuden turmapaikka on eristetty laajalta alueelta.

Poliisi kertoo lisää Jämijärvellä tapahtuneesta onnettomuudesta kello 21. 

Kallionpää kertoo MTV Uutisille, että Tampereen laskuvarjokeskuksen tiloihin Jämi-keskuksen yhteyteen on perustettu kriisikeskus. Laskuvarjokerhon väkeä on auttamassa onnettomuudessa kadonneiden etsinnöissä. Kallionpään mukaan viranomaisia avustaa parhaillaan useita kymmeniä vapaaehtoisia.

Onnettomuustutkintakeskus lähettää tutkijaryhmän Jämijärven turmapaikalle. 

Jämijärvellä pudonneessa lentokoneessa oli kaikkiaan 11 ihmistä. Laskuvarjohyppääjiä lennättänyt kone joutui ongelmiin saatuaan moottorivian noin neljän kilometrin korkeudessa. Pienkone syttyi tuleen osuessaan maahan, kuolleita on ainakin kolme.

Turman tutkijat eivät ole vielä pystyneet varmistamaan, monenko kuolonuhrin ruumiit palaneessa koneessa on, kertoi Kankaanpään poliisin ylikonstaapeli Leo Leinonen STT:lle.

Turmakoneesta varmasti pelastuneita on kolme. He hyppäsivät putoavasta koneesta laskuvarjoilla. Kukaan näistä kolmesta ei loukkaantunut vakavasti. Viisi on yhä kateissa.

Maahan syöksynyt pienkone kuljetti laskuvarjohyppääjiä. Kyseistä konetyyppiä käytetään yleisesti laskuvarjohyppäämisessä.

Onnettomuus sattui ennen kello 16:ta. Pelastus- ja etsintätyöt ovat käynnissä.

Onnettomuustutkintakeskuksen johtava lento-onnettomuustutkija Ismo Aaltonen kertoi STT:lle, että kaikilla koneen matkustajilla oli laskuvarjot. Kone on potkuriturbiinikone, johon mahtuu kymmenkunta matkustajaa. Koneessa on suihkumoottori, joka pyörittää potkuria.

Aaltonen ei pystynyt tuoreeltaan kertomaan, mikä on turmakoneen malli.

Aaltosen mukaan viime vuosien vakavin pienkoneturma tapahtui Vehmersalmella kesäkuussa 2013, jolloin kolme ihmistä kuoli Cessna-koneen pudottua. 

Jämijärven lentokenttä Satakunnassa on Suomen suosituimpia purjelentokeskuksia. Kentältä on tiettävästi lennätetty laskuvarjohyppääjiä pääsiäisenä ainakin Comp Air- ja Cmt-lentokoneilla. Kenttä on Tampereen laskuvarjokerhon kotikenttä, mutta vielä ei tiedetä, keitä onnettomuudessa mukana olleet olivat. 

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.