Mitä koirat ajattelevat meistä?

Koska koiralta ei voi kysyä suoraan mitä he meistä ajattelevat, täytyy asiaa yrittää selvittää muilla tavoin.

Helsingin yliopiston tutkijaryhmä on näyttänyt koirille kuvia toisista koirista, ihmisistä, esineistä ja aakkosista. Koiratutkija Heini Törnqvist kertoo koirien kiinnostuvan eniten toisista koirista. Toiseksi eniten kiinnostavat ihmiset.

– Yllätyimme miten paljon ihmisten kasvot koiria kiinnostavat, kertoo Törnqvist.

Koirat tukeutuvat yleensä hajuaistiinsa, mutta ihmisten kanssa näköaisti nousee tärkeäksi.

– Koirat katsovat ihmisten silmiä ja seuraavat ihmisen katseen suuntaa. Eli jos koiralle osoittaa kädellä, katsoo hän siihen suuntaan.

Sekin tutkimuksissa on selvinnyt, että paikallaan oleva "puhuva pää" ei koiraa kiinnosta. Jotta ihminen olisi kiinnostava, hänen pitää esimerkiksi juosta pallon perässä.

– Vaikea sanoa ovatko koirat ylipäätään kiinnostuneita ihmisten ajatuksista, mutta se on huomattu, että liike kiinnostaa enemmän kuin paikallaan oleva kohde, sanoo Törnqvist.

"Koirani pitää minua pomonaan"

Helsinkiläisessä koirapuistossa Rudia ulkoiluttava Kirsti Calonius vahvistaa tutkijan kertomaa siitä, että kasvot ovat olennaisessa osassa ihmisen ja koiran välisessä kommunikaatiossa.

– Monesti Rudi katsoo minua pitkään ja merkitsevästi, ikään kuin se tietäisi mitä minä ajattelen.  Jos olen iloinen, reagoi sekin riehaantumalla. Jos olen surullinen, se katsoo minua silmiin ikäänkuin sanoakseen "rapsuta mua, jos se helpottaa", Calonius kertoo.

Tutkimuksissa ei vielä ole päästy selvyyteen mitä koirat meistä lopulta ajattelevat. Siitä ei ole päässyt selvyyteen myöskään Zeldan omistaja John Reeves.

– Ei aavistustakaan, en todellakaan tiedä, sanoo Reeves.

Hetken mietittyään hän kuitenkin vastaa.

– Koira pitää minua pomonaan, vaikka hän koko ajan onkin olevinaan ettei näe minua.

Eikö tuossa ole ristiriita?

– On tietysti, mutta yritäpä kertoa Zeldalle se, sanoo Reeves.



Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.