Mitä Talvivaara maksaa pilatusta mökkilammesta? Naapuri maksaa 300 euroa vuodessa

Talvivaaran jätevesialtaan vuodon odotetaan kasvattavan yhtiölle esitettyjä korvausvaatimuksia.

Kaivosyhtiön aiheuttamista haitoista on tehty noin sata korvaushakemusta Pohjois-Suomen aluehallintovirastoon.

– Vuoto ei suoraan laajenna asianosaisten määrää, mutta voisin kuvitella, että korvaustasoihin tulee päivityksiä, sanoo ympäristölupavastuualueen johtaja Sami Koivula.

Suurimmat korvausvaatimukset on esittänyt Metsähallitus, jonka tapauksessa puhutaan miljoonista euroista.

Suurin osa hakemuksista on kuitenkin rantakiinteistöjen omistajilta, joiden vaatimukset ovat suuruudeltaan hyvin vaihtelevia.

Vaadittu summa ei olennaista

Koivula muistuttaa, että haitat korvataan lähtökohtaisesti samoilla laskentaperiaatteilla, joten vaadittu korvaussumma ei ole hakemuksessa olennaista.

– Sillä ei ole merkitystä, kuka on vaatinut eniten tai vähiten. Jos suoraan vaadit miljoonaa, se ei tarkoita, että saat miljoonan tai kymmenesosan siitä, Koivula havainnollistaa.

Vaatimusten kohteena oleva taho tekee ensin kiinteistökohtaisen korvausesityksen, joka menee tiedoksi kaikille korvausta vaatineille. Tämän jälkeen viranomainen harkitsee, onko esitys oikealla tasolla ja pitääkö sitä korjata johonkin suuntaan.

– Lupaviranomainen pyrkii varmistamaan, että kaikki haitankärsijät saavat oikeudenmukaisen kohtelun ja oikeansuuruisen korvaussumman, Koivula sanoo.

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto käsittelee korvaushakemukset, jotka liittyvät vesistön pilaantumiseen. Muista päästöistä johtuvista haitoista on haettava korvausta käräjäoikeudesta.

Talvivaaran naapuri maksaa korvauksia

Entä miten vesistön pilaantumisesta aiheutuvat haitat arvotetaan?

– Silloin arvioidaan, miten veden laatu on muuttunut ja mitä haittoja siitä on aiheutunut. Jos vesistön käyttömahdollisuus on poistunut rantakiinteistöltä, haitta on merkittävä. Jos voi edelleen kalastaa tai veneillä, haitta on pienempi.

Korvaustasosta saa käsitystä tarkastelemalla korvauksia, joita Talvivaaran naapuri, kaivosyhtiö Mondo Minerals on maksanut Sotkamossa muutamille tilanomistajille. Yksittäiselle tilanomistajalle määrättiin vähintään 1600 euroa kertakorvauksina takautuvasti useilta vuosilta ja 300 euroa vuosittain toistuvana korvauksena.

Koivula korostaa, että toisen lupa-asian tiedoista ei voi vetää suoraa johtopäätöstä Talvivaaran asiaan.

Kokonaan toinen asia on, miten määrätty korvaustaso vastaa ihmisen omaa käsitystä aiheutuneesta haitasta.

– Virkistyskäyttöhaitan arviointi on hyvin hankalaa subjektiivisten tekijöiden vuoksi. Tämä on oikeuskäytäntöä, ja todennäköisesti korkein hallinto-oikeus tulee viime kädessä linjaamaan korvaustason.

Tiivistelmä Pohjois-Suomen ympäristölupaviraston päätöksestä Mondo Mineralsin tapauksessa:

Ennakoimattomien ja uuden luvan mukaisesta toiminnasta aiheutuvien vahinkojen korvaukset.

1. Vesistön pilaantumisesta aiheutuneen virkistyskäyttöhaitan kertakorvaukset vuosilta 2004–2007 ja tilan -- osalta lisäksi vuosilta 1996–2003

(Euromäärät eri tiloille: 200 600, 600, 600, 200, 3 200)

2. Vuotuiskorvaukset vesistön pilaantumisesta aiheutuvasta virkistyskäyt-töhaitasta vuodesta 2008 alkaen

(Euromäärät eri tiloille: 300, 400, 400, 400, 300, 300)

Aikaisemmin annetun luvan vastaisesta toiminnasta aiheutuneiden vahinkojen korvaukset

3. Syanidipäästöstä vuosina 1997–1998 ja raja-arvon ylittymisistä vuosina 1998–2004 aiheutuneiden vahinkojen kertakorvaukset

a) tilanomistajille

(Euromäärät eri tiloille: 1 400, 1 750, 1 750, 1 750, 1 400, 1 400)

b) vesialueen omistajalle ja ammattikalastajille vuodelta 1998

(Euromäärät osakaskunnalle ja ammattikalastajille: 900, 7 500, 7 500)

Korvausten maksaminen ja korko

Kohdassa 2 määrätyt vuotuiskorvaukset on maksettava ensimmäisen kerran kolmenkymmenen päivän kuluessa tämän päätöksen antamisesta (eräpäivä) ja sen jälkeen vuosittain tammikuun 1 päivään mennessä (eräpäivä) niin kauan kuin asiasta toisin määrätään.

Kohdissa 1 ja 3 määrätyt korvaukset on maksettava kolmenkymmenen päivän kuluessa tämän päätöksen lainvoimaiseksi tulemisesta (eräpäivä). Kohdassa 1 määrätyille korvauksille on maksettava 6 %:n vuotuinen korko 30.7.2004 lukien maksupäivään saakka.

Eräpäivän jälkeen suorittamatta olevalle korvaukselle on maksettava vuotuista viivästyskorkoa, jonka määrä on seitsemän prosenttiyksikköä korkeampi kuin kulloinkin voimassa oleva korkolain 12 §:ssä tarkoitettu viitekorko.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.