Miten etsintä tapahtuu - kadonneita löytyy kuopista ja pusikoista

Poliisi on pyytänyt tänä vuonna Vapaaehtoisen pelastuspalvelun Vapepan apua jo noin sadan eksyneen tai kadonneen etsinnöissä. Näistä kadonneista vapaaehtoiset ovat löytäneet noin kahdeksankymmentä. Suurin osa heistä on löydetty hengissä. Poliisi pyytää etsimään koulutettujen vapaaehtoisen apua keskimäärin 250 kadonneen löytämiseksi joka vuosi.

Vapaaehtoisten apua tarvitaan erityisesti silloin, kun kadonneen löytämisellä on kiire ja haravoitava alue on suuri. Maastoon eksyneet marjastajat ja sienestäjät työllistävät etsijöitä, mutta väestön ikääntymisen ja muistisairauksien myötä myös pyynnöt kaupunki- ja taajamaetsintöihin ovat lisääntyneet.

Vapaaehtoisten etsijöiden mukaan maastoon kadonneet löytyvät usein maakuopista tai tiheistä pusikoista. Kaupungeissa kadonneet hakevat usein suojaa rappukäytävistä tai jopa paperinkeräyslaatikoista.

Vapaaehtoinen pelastuspalvelu on 50 järjestön yhteenliittymä ja sen toiminnassa on mukana 20 000 vapaaehtoista. Yhdysjärjestönä toimii Suomen Punainen Risti.

Yleisin tehtävä, johon Vapepa kouluttaa vapaaehtoisiaan on kadonneen ihmisen etsintä. Peruskoulutuksia järjestetään järjestetään kaikissa maakunnissa pari-kolme kertaa vuodessa, sillä etsijöitä ei koskaan ole liikaa.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.