MLL: Koulukiusaaminen on yhdenlaista väkivaltaa

Joka päivä teet valintoja, haluatko pilata jonkun päivän vai piristää sitä. Suomen kouluihin julistettiin tänään koulurauha.

Koulukiusaamista ei saa vähätellä, sillä se on väkivallan muoto, jolla voi olla myös rikosoikeudellisia seurauksia, muistutetaan alkavan lukuvuoden koulurauhaohjelmassa.

Koulurauha on Mannerheimin Lastensuojeluliiton, Opetushallituksen, poliisin ja Folkhälsanin yhteinen ohjelma, jonka teemana tänä vuonna on väkivallan ehkäisy.

- Aikuisten työpaikkakiusaamisesta puhutaan yhä yleisemmin henkisenä väkivaltana, mutta lasten ja nuorten keskinäistä henkistä tai fyysistä väkivaltaa nimitetään kiusaamiseksi. Kertooko puhetapa siitä, että aikuisilla on taipumus suhtautua koulukiusaamiseen vähättelevästi? pohtii Mannerheimin Lastensuojeluliiton ohjelmatyöstä vastaava johtaja, psykologi Marie Rautava.

Opetushallituksen kehitysjohtaja Markku Rimpelä sanoo, että kasvattajien tulisi nähdä lasten kehitys ja itsenäistyminen myönteisenä asiana ja pyrkiä toimimaan vuorovaikutuksessa väkivallattomasti.

- Lukuvuoden ja koulun aloittamiseen liittyvät kohtaamiset voivat vaikuttaa koko loppulukuvuoden tai jopa koko koulu-uran hyvinvoinnin kokemuksiin ja sen kautta myös motivaatioon oppia, Rimpelä sanoo.

Koulurauha julistettiin Jyväskylästä

Suomen kouluihin julistettiin torstaina koulurauha Jyväskylän Lounaispuistosta. Tekstin olivat laatineet jyväskyläläisen Viitaniemen koulun tukioppilaat.

- Joka päivä teet valintoja, haluatko pilata jonkun päivän vai piristää sitä. Yksikin sana riittää, yhdeksäsluokkalainen Marjut Lehtinen lausui julistuksessa.

Koulurauha julistettiin 18:tta kertaa. Aurinkoiseen Lounaispuistoon oli kokoontunut arviolta tuhatkunta koululaista. Tapahtumassa kuultiin julistuksen lisäksi paikallisia bändejä ja vatsastapuhujan esitys.

Mannerheimin Lastensuojeluliiton tukioppilastoimintaa on noin 90 prosentissa suomenkielisistä yläkouluista. Näissä kouluissa on kaikkiaan noin 10 000 tukioppilasta. Folkhälsanin koordinoimaa tukioppilastoimintaa on kaikissa ruotsinkielisissä yläkouluissa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.