MLL:n Hämeen piiri vaatii Kuuskosken eroa

MLL:n liittohallitus ottaa kantaa Kuuskosken pahoinpitelytuomioon kahden viikon kuluttua.

Mannerheimin Lastensuojeluliiton pääsihteerin Eeva Kuuskosken pahoinpitelytuomio tuntuu jakavan järjestön johtoa. Tänään MLL:n liittovaltuuston toinen varapuheenjohtaja ja Hämeen piirin puheenjohtaja Kaija Kess ilmoitti, että Kuuskosken olisi pitänyt vetäytyä tehtävästään jo heti pahoinpitelysyytteen noustua vuonna 2004.

Kessin mielestä MLL:n pitäisi tehdä johtopäätökset Kuuskosken jatkosta viimeistään nyt.

- Olen hovioikeuden antaman tuomion jälkeen entistä painavammin sitä mieltä, ettei Kuuskoski enää voi jatkaa toimensa hoitamista, Kess sanoo.

Kessin mukaan hänen näkemyksensä jakaa koko Hämeen piiri eli yli 70 MLL:n paikallisyhdistystä.

Helsingin hovioikeus tuomitsi Kuuskosken eilen sakkoihin ja korvauksiin ex-lapsiasiamiehen Helena Molanderin tönäisystä. Myöhemmin samana päivänä MLL:n liittovaltuuston puheenjohtaja Tuula Tamminen sanoi, ettei tuomio aiheuta pikaisia toimia. Tammisen mukaan MLL:n liittohallitus ottaa asiaan kantaa seuraavassa kokouksessa kahden viikon kuluttua.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.