MLL vaatii lapsilisiin tuplakorotusta

Mannerheimin lastensuojeluliitto vaatii lapsilisiin tuntuvasti hallituksen kaavailemaa suurempia korotuksia.

Järjestön mielestä lapsilisien jälkeenjääneisyyden korjaaminen edellyttäisi, että lisiä korotettaisiin 20 eurolla.

-Tarvittaisiin merkittävää korotusta, mutta tilanne on erittäin vakava, lapsiköyhyys on kaksinkertaistunut 10 vuoden aikana, summaa Mannerheimin lastensuojeluliiton pääsihteeri Eeva Kuuskoski.

Lapsipeheiden lisääntyvän köyhyyden hillitsemiseksi Mannerheimin lastensuojelulitto vaatii lisäksi perheiden verotuksen helpottamista ja lapsilisien tason sitomista indeksiin.

Sosiaali- ja terveysministeriö kaavailee lapsilisiin 10 euron kuukausikorotusta perheen ensimmäisestä lapsesta. Korotusaikeista keskustellaan huomenna, kun sosiaali- ja terveysministeriö ja valtiovarainministeriö neuvottelevat tulevan neljän vuoden menokehyksistä.

Lapsilisien lopullisen korotuksen suuruudesta hallitus päättää myöhemmin. Lapsilisän korotus on osa hallitusohjelmassa sovittua tulonsiirtopakettia, johon varattiin 180 miljoonaa euroa vuosille 2004-2007.

(MTV3)

(Seitsemän uutiset 15.05.2003)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.