MM-löylyjen Kaukonen ei käyttänyt ihopuudutetta

Saunomisen MM-kisoissa pahoin loukkaantunut Timo Kaukonen ei käyttänyt ihoa puuduttavaa rasvaa. Tämä selviää poliisin esitutkintamateriaalista.

Kukaan kuulustelluista kilpailun järjestäjistä ei myöskään ollut havainnut, että Kaukosen iho olisi ollut rasvainen ennen loppukilpailua tai sen jälkeen.

Viime kesän kilpailussa kuolleelta Vladimir Ladyzhenskyltä sen sijaan löytyi ruumiinavauksessa puuduteaineita ja kipulääkettä. Voiteiden käyttö oli kilpailussa kielletty.

Poliisi epäili saunojia petoksesta

Poliisin mukaan venäläistä Ladyzhenskyä epäiltiin petoksen yrityksestä. Epäily kuitenkin raukesi, koska mies menehtyi kisassa.

Myös Kaukosta epäiltiin samasta rikoksesta. Miesten epäiltiin hankkineen itselleen oikeudetonta taloudellista hyötyä kilpailuvoiton kautta. Kaukonen vapautettiin syytteistä, koska hänen ei todettu käyttäneen lääkkeitä menestyksen parantamiseksi.

Kisan järjestäjien mukaan voittajille oli tiedossa kiuas ja muuta saunarekvisiittaa sekä matkalahjakortti.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.