Monen koululaisen loma loppuu tänään

Moni peruskoululainen ja lukiolainen aloittaa syyslukukautensa tänään. Koulut alkavat esimerkiksi pääkaupunkiseudulla ja Turussa.

Tämä päivä on eilisen ohella koulujen yleisin alkamispäivä. Joissakin kunnissa koululaisten loma loppui jo viime viikolla. Jyväskylässä koulut alkavat vasta ylihuomenna.

Yhteensä peruskoulua käy vajaat 540 000 oppilasta. Lukiolaisia on yli 108 000.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.