Moni Euroopan valtio painii rokotepulan kanssa – Suomessa julkisen terveydenhuollon osuus turvattu

Rokotevalmistajien tuotanto-ongelmat ovat aiheuttaneet Euroopassa pulan muun muassa jäykkäkouristus- ja kurkkumätärokotteesta. Rokotepula näkyy Suomessa yksityisten lääkäriasemien ja apteekkien hupenevina varastoina, mutta julkisen terveydenhuollon puolella rokotetilanne on hyvä.

– Suomen tilanne on hyvä eli meillä ei ole mistään rokotusohjelman rokotteesta pulaa, Terveyden- ja hyvinvoinninlaitoksen (THL) ylilääkäri ja rokotusohjelman päällikkö Taneli Puumalainen sanoo hymyillen. 

Tilanne ei kuitenkaan ole sama Euroopassa – eikä edes yksityisellä sektorilla Suomessa. Laajalti Eurooppaan jäykkäkouristus- ja kurkkumätärokotetta toimittava tanskalainen Statens Serum Institut on ollut vaikeuksissa toimittaa rokotetta. 

– Statens Serum Institut on ajanut tuotantoaan voimakkaasti alas ja tämä tehdas on toimittanut näitä rokotteita suureen osaan Eurooppaa, Puumalainen sanoo ja lisää, että moni Euroopan valtio painii myös lasten yhdistelmärokotteiden saatavuusongelmien kanssa.

Ongelma ei ole ainoastaan ulkomailla. Esimerkiksi lääkäriasema Mehiläiseltä kerrotaan MTV:lle, että jäykkäkouristusrokotteen saannissa on ollut vaikeuksia.

Rokotteiden varmuusvarasto tukena

Suomen julkinen terveydenhuolto kuitenkin pitää pyörät pyörimässä. THL toimittaa rokotteita kuntiin tarpeen mukaan.

Puumalainen kertoo, että Suomella on puolen vuoden yli auttava varmuusvarasto, johon voidaan turvautua, jos rokotetoimitus viivästyy. 

Toisaalta Suomella on jo toimitussopimusetu verrattuna Manner-Eurooppaan.

– Me hankimme rokotteita pitkäaikaisilla sopimuksilla ja olemme sillä tavalla paremmassa tilanteessa kuin moni Keski-Euroopan maa, joissa rokotteita hankitaan enemmän tämän yksityisen kanavan kautta ja kukin lääkäri, joka rokottaa, hankkii periaatteessa itse omat rokotteensa.

Suomella hyvä rokotuskattavuus

Kun rokotteita on, suomalaisia myös rokotetaan hyvin. 

Lasten rokotuskattavuus on lähes koko maassa korkea niillä alueilla, joilta tietoja on saatu. Muutamilla rokotevastaisilla alueilla rokottamatta jää kuitenkin merkittävä osa lapsista.

– Meillä on alueita, joissa joidenkin rokotteiden kokonaiskattavuus on selvästi alhaisempi ja tämä tuhkarokko, vihurirokko ja sikotauti eli MPR-rokote on sellainen, josta olemme olleet hyvinkin huolissamme, kun on kuntia, jossa rokotuskattavuus on 60–80 prosentin välillä. Niissä on ihan ilmeinen riski, että vaikkapa tuhkarokkoepidemia voi syntyä, Puumalainen sanoo. 

Uusin tulokas seuraa perässä

Kansallisen rokotusohjelman tuorein tulokas on muutama vuosi sitten tullut kohdunkaulansyöpään kehitetty HPV-rokote.

Se ei pärjää vertailussa yhtä hyvin. Rokotekattavuus on jäänyt 70 prosentin tietämille. Tämä on kuitenkin tavanomaista uusille rokotteille, Puumalainen vakuuttaa.

– Uusilla rokotteilla rokotuskattavuus jää yleensä vähän alhaisemmaksi, siinä menee muutamia vuosia ennen kuin se kattavuustaso nousee normaalille tasolle sinne yli 90 prosenttiin.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.