Moni maksaisi mielellään veroja mökkikuntaan

Liki puolet suomalaisista kannattaa kaksoiskuntalaisuutta, selviää kuuden maakuntalehden teettämästä tutkimuksesta. Tutkimukseen vastaajista 48 prosenttia maksaisi mielellään veroja kahteen kuntaan, 43 prosenttia ei kannata ajatusta.

Innokkaimmin kaksoiskuntalaisuutta kannattavat eteläsuomalaiset, johtavissa tehtävissä toimivat, yrittäjät, 35-49-vuotiaat, yliopistokoulutetut ja vihreät.

Vähiten ajatuksesta pitävät Lapin läänissä asuvat, alle 10 000 euroa vuodessa taloutta kohti tienaavat, alimman koulutustason henkilöt, alle 25-vuotiaat, eläkeikäiset, kotiäidit, työttömät ja perussuomalaiset.

Puoluekanta erottaa vastaajia toisistaan jonkin verran. Eniten kannatusta kaksoiskuntalaisuus saa kokoomuslaisilta (54 prosenttia), aivan kannassa tulevat kuitenkin keskustalaiset (52) ja demarit (49).

Kaksoiskuntalaisuus oli mukana poliittisessa keskustelussa vielä joitain vuosia sitten. Lehtien haastattelema asiantuntija, Kuntaliiton suunnittelupäällikkö Reijo Vuorento kuitenkin arvioi, ettei asiaa oteta esille lähiaikoina.

- Verotusta tasataan jo. Maan 70 kuntaa maksaa, 280 kuntaa saa verotulojen tasausjärjestelmän kautta, hän muistuttaa.

Pakkoliitoksia, kiitos ei

Lehtien teettämässä kyselyssä kysyttiin myös suomalaisten mielipiteitä kuntien pakkoliitoksista. 70 prosenttia sanoo niille tiukasti ei. Ainoastaan 21 prosenttia kannattaa pakkoliitoksia.

Vähiten pakkoliitokset epäilyttävät kokoomuksen kannattajia, joista 42 prosenttia olisi valmis niihin. Eniten ajatus inhottaa keskustalaisia, joista 81 prosenttia vastustaa pakolla tehtäviä liitoksia. SDP:n kannattajista pakkoliitoksia vastustaa 75 prosenttia.

Maakuntalehtien teettämän tutkimuksen teki Taloustutkimus. Puhelinkyselyyn vastasi 1002 suomalaista kesä-heinäkuun taitteessa.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.