Monilokeroinen jäteastia paransi kierrätystä Sipoossa

Sipoossa helpotettiin jätteiden lajittelua omakotitaloissa. Vuoden mittaisessa kokeilussa asukkaat saivat pihoilleen monilokeroiset jäteastiat. Sekajätteen seasta erotellaan erikseen lasi, metalli ja kartonki. Mukana kokeilussa oli 262 omakotitaloa.

– Olemme olleet todella tyytyväisiä. Tämä toimii meidän perheelle hyvin. Ei tarvitse lähteä viemään erikseen lasia, metallia ja kartonkia kierrätyspisteeseen kolmen kilometrin päähän, kiittelee sipoolainen omakotiasukas Laura Günsberg-Sandström.

Aalto-yliopisto tutki kokeilua ja totesi sen hyvin toimivaksi. Neljä viidestä osallistuneesta oli tyytyväinen palveluun ja tulokset olivat hyviä myös kierrätyksen kannalta.

– Alustavien laskelmien mukaan monilokerokeräyksellä saadaan hyötymateriaaleja talteen noin tuplasti se, mikä saadaan ekopistekeräyksellä per asukas per vuosi. Monilokerokeräys näyttäisi myös olevan ilmastovaikutuksiltaan ekopistekeräystä parempi vaihtoehto, kertoo Aalto-yliopiston tutkija Pirjo Korhonen.

Keräys laajenee uusille alueille

Itä-Uudenmaan jätehuolto onkin päättänyt laajentaa monilokerokeräystä. Kesän alusta lähtien noin tuhat kiinnostuksensa ilmoittanutta Itä-Uudenmaan omakotiasukasta saa pihalleen monilokeroisen jäteastian.

– Nyt mukana on viisi prosenttia alueemme omakotitaloista ja päivttäin liittyjiä tulee lisää. Laajennusalue valittiin logistisen tehokkuuden mukaan, mutta uskon, että pikkuhiljaa koko meidän toimialue on tämän palvelun piirissä, lupailee Itä-Uudenmaan jätehuollon kehittämispäällikkö Vesa Heikkonen.

Lasin, metallin ja kartongin lisäksi erikseen kerätään myös paperi. Uusi palvelu nostaa hieman jäteastian tyhjennyskustannuksia.

Lopullinen asiakashinta määräytyy kilpailutuksen perusteella, mutta on arvioitu, että puhutaan noin 5 euron lisäyksestä per tyhjennys nykyiseen asiakashintaan, laskee Vesa Heikkonen.

Moni valmis maksamaan paremmasta palvelusta

– Meidän mielestä hinta ei tässä ole ratkaiseva asia. Pitää muistaa, että joku tulee hakemaan meidän omasta pihasta nämä roskat. Jos ajattelee omakotitalon muita kustannuksia, niin tämä on pieni lisä siihen, arvioi omakotiasukas Laura Günsberg-Sandström.

Monilokeroiset jäteastiat tyhjentää erikoisauto, joka pitää lajitellut jätteet erillään myös kuljetuksen ajan.

– Kaikki jakeet päätyvät hyötykäyttöön eli yhteistyökumppanien käsittelylaitoksiin. Lasit, metallit ja kartongit menevät raaka-aineeksi ja sekajäte Kotka energian hyötyvoimalan polttoaineeksi, luettelee Vesa Heikkonen.

Monet jäteyhtiöt ovat seuranneet kiinnostuneina Sipoon kokeilua. Tutkijan arvion mukaan monilokerokeräys sopisi muuallekin.

– Kyllä tämä haja-asutusalueilla ja pientalotaajamissa on käyttökelpoinen palvelumuoto. Jos matka ekopisteelle on pitkä, monilokerokeräys on parempi vaihtoehto, sanoo tutkija Pirjo Korhonen.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.