Mönkäre: Itämeren alueelle yhteiset sähkömarkkinat

-Edellytyksiä yhteisten sähkömarkkinoiden toteutumiselle on yhä enemmän, totesi puheenjohtajana toiminut ministeri Sinikka Mönkäre päättäessään Pohjoismaiden ja Baltian maiden yhteisen energiaministerikokouksen Helsingissä tänään.

Itämeren alueen energiakysymyksiä käsitellään usealla eri tasolla. Suomen kannalta keskeisiä ovat Euroopan komission ja Venäjän välinen EU-Venäjä -energiadialogi sekä Itämeren alueen energiayhteistyö, jossa on edustettuna 11 maata ja Euroopan komissio.

Baltian maiden liittyminen Euroopan unioniin laajentanee yhteistyötä entisestään. Monien samanaikaisten prosessien hallinta vaatii energiaviranomaisten yhteyksien tiivistämistä. Verkostoja on pyritty luomaan Pohjoismaiden ja Venäjän energiaministeriön sekä Luoteis-Venäjän alueiden viranomaisten välille.

Eräs yhteistyön tärkeimmistä tavoitteista on edetä kohti Itämeren alueen yhteisiä sähkömarkkinoita.

-Sähkömarkkinayhteistyön lisääminen, yhteisten pelisääntöjen luominen ja tarvittavat sähkönsiirtoyhteydet lisäisivät Suomen ja muiden Pohjoismaiden sähköhuollon monipuolisuutta ja varmuutta kuivina vuosina, jolloin Norjan ja Ruotsin vesivoimatuotanto vähenee ja Pohjoismaihin tarvitaan tuontisähköä, totesi ministeri Mönkäre.

Yhteiset sähkömarkkinat mahdollistavat lisäksi sähkön tuottamisen siellä, missä se on taloudellisesti ja ympäristönsuojelullisesti tehokkainta.

-Sähkömarkkinayhteistyö palvelee siis myös Kioton sopimuksen tavoitteita ja helpottaa kasvihuonepäästöjen vähentämistä, ministeri jatkoi.

Ensiaskeleena kohti yhteisiä sähkömarkkinoita, Pohjoismaiden ja Baltian maiden energiaministerit ovat käynnistäneet yhteisen selvitystyön asiassa. Selvitystä tekee Pohjoismaisen neuvoston palkkaaman projektijohtajan alaisuudessa toimiva kaikkien Baltian maiden edustajista koostuva projektiorganisaatio.

Pohjoismaat tukevat myös stipendiaatti- ja harjoittelijanvaihto-ohjelmia Baltian maissa. Baltian maat on kytketty Luoteis-Venäjän sähkörenkaaseen, ja siten myös Venäjä kytkeytyy sähkömarkkinoiden uudistamistyöhön. Itämeren energiayhteistyön piirissä toimiva sähkömarkkinatyöryhmä ja EU:n Baltic Ring -projektin kautta syntynyt sähköntuottajien ja siirtoyhtiöiden organisaatio Baltrel tarjoavat puitteet yhteistyön kehittämiselle.

Lähivuosien pohjoismaista energiayhteistyötä koskeva ohjelma keskittyy käytännössä sähkömarkkinayhteistyön kehittämiseen.

-Uusi pohjoismainen yhteistyöohjelma vastaa pitkälti Suomen vuoden 2001 alussa laatimaa puheenjohtajuusohjelmaa pohjoismaiselle energiayhteistyölle. Minua ilahduttaa se, että - samalla kun hyvin alkanutta työtä Baltian maiden kanssa jatketaan - ohjelmassa korostuu panostuksen lisääminen Venäjän ja erityisesti Luoteis-Venäjän suuntaan, totesi ministeri Mönkäre.

-Energiainvestointien käynnistäminen antaisi työtä niin Pohjoismaiden kuin Venäjänkin yrityksille, kohentaisi elinoloja ja ympäristön tilaa lähialueillamme ja olisi monin tavoin hyödyllinen piristysruiske elinkeinoelämälle sekä meillä että Venäjällä. Tässä suhteessa odotan paljon lähikuukausien yhteydenotoilta Venäjän suuntaan etenkin presidentti Vladimir Putinin Helsingin vierailun yhteydessä antamien rohkaisevien lausuntojen jälkeen, Mönkäre sanoi.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.