Mönkäre puolustaa nykyistä lapsilisää

Sosiaali- ja terveysministeri Sinikka Mönkäre muistuttaa, että lapsilisien ajatuksena on korvata lapsesta koituvia kuluja kaikille veronmaksajille perheen tulojen suuruudesta riippumatta.

Sosiaali- ja terveysministeri Sinikka Mönkäre vastustaa ajatusta lapsilisien muuttamisesta tarveharkintaisiksi. Uhkana olisi, että hyvätuloisten halu maksaa veroja heikkenisi, jos tätä etuutta ei enää annettaisi kaikille lapsiperheille tuloista riippumatta.

Mönkäre muistuttaa, että lapsilisien ajatuksena on korvata lapsesta koituvia kuluja. Ne taas ovat jotakuinkin samat, ovat vanhemmat sitten pieni- tai suurituloisia. Lapsilisät ovat siis väestöpoliittinen etuus, jolla kannustetaan hankkimaan lapsia.

Tuoreen perhebarometrin mukaan enemmistö suomalaisista haluaisi, että lapsilisää maksetaan perheen tulojen mukaan. Tämä tarkoittaisi sitä, että pienituloisille maksettaisiin suuremmat lapsilisät kuin parempituloisille tai että suurituloiset eivät saisi lisiä lainkaan.

Mönkäre pitää ajatusta eettiseltä kannalta ymmärrettävänä. Pohjoismaiseen ajatteluun kuitenkin kuuluu, että kaikki maksavat veroja ja saavat myös etuuksia, hän sanoi Helsingissä tänään.

(MTV3-STT)

(Kauppalehden talousuutiset 01.12.2004)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.