Mönkijäturmissa kuolee yhä nuorempia

Uusien edullisten minimönkijämallien vuoksi ajoneuvoja hankitaan yhä useammin lasten käyttöön. Tänä vuonna kolme ihmistä on jo kuollut mönkijäturmissa.

Mönkijäonnettomuuksissa kuolleiden ikä on laskusuunnassa. Tiellä ja maastossa sattuneissa turmissa on 2000-luvulla kuollut ainakin kahdeksan ihmistä, joista kolme tänä vuonna.

Kuluva vuosi on historian valossa synkkä, sillä aikaisemmin kuolemaan johtaneita mönkijäturmia on sattunut keskimäärin yksi vuodessa ja uhrit ovat olleet keski-ikäisiä. Tänä vuonna mönkijäonnettomuudet ovat vaatineet hengen 7- ja 12-vuotiailta lapsilta sekä 27-vuotiaalta mieheltä.

Markkinoille ilmestyneiden edullisten minimönkijämallien vuoksi ajoneuvoja hankitaan yhä useammin lasten käyttöön. Liikenneturvasta kuitenkin muistutetaan, että mikään moottoriajoneuvo ei ole lasten lelu.

Kuluttajavirasto tutkii parhaillaan minimönkijöissä ilmenneitä vakavia turvallisuuspuutteita.

Mönkijöiden myynti lähti Suomessa räjähdysmäiseen kasvuun viime vuonna.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.