Moottorikelkkailijoita kuollut alkuvuonna liki viikoittain

Moottorikelkkailijoiden alkuvuosi on sujunut murheellisesti. Vuodenvaihteen jälkeen kuolonuhrin vaatineita moottorikelkkaturmia on sattunut kymmenen eli lähes viikoittain.

Tässä kuussa kelkkailijoita on kuollut neljä, samoin viime kuussa. Samaan aikaan loukkaantumisia, osa vakaviakin, on sattunut kymmenittäin.

Tuorein kuolemantapaus sattui viime viikolla Pylkönmäellä Keski-Suomessa, kun 17-vuotias poika putosi kelkan kyydistä ja sai surmansa. Kuun alussa 16-vuotias poika kuoli ja 14-vuotias poika loukkaantui Utajärvellä Pohjois-Pohjanmaalla, kun moottorikelkka nousi lumitöyssystä ilmaan ja kuljettajan pää iskeytyi siltapalkkiin.

Viime kalenterivuonna kuolemaan johtaneita turmia sattui kahdeksan. Tänä vuonna lukema saattaa jopa tuplaantua, jos loppukeväällä ja syksyllä sattuu turmia normaaliin tahtiin.

- Kelkkailukausi on kuitenkin loppumaan päin, joten uskon ja toivon ettei turmia enää kovin monta satu, kertoo Liikenneturvan yhteyspäällikkö Petri Niska Rovaniemen aluetoimistosta.

Tällä vuosituhannella kelkkailuonnettomuuksissa on kuollut vuosittain kymmenkunta ihmistä. Kaikkiaan Suomen noin 110 000 moottorikelkalla ajetaan liki tuhat haveria vuodessa. Näistä kolme neljäsosaa johtaa jonkinlaisiin henkilövahinkoihin.

Nuorille paljon turmia

Viime aikojen onnettomuuksissa ovat korostuneet nuorten onnettomuudet.

- Aiemmin uhri oli lähes poikkeuksetta keski-ikäinen mieskelkkailija, mutta nyt yhä enemmän nuoria ja ihan alaikäisiä on kuollut tai loukkaantunut vakavasti, Niska sanoo.

Toinen viime aikojen turmissa yleinen piirre on rantapenkereeseen törmääminen kohtalokkain seurauksin. Niskan mukaan tämä johtuu siitä, että jäällä pitkään ajellessa kuski turtuu vauhtiin ja maisemaan, jolloin korkeuserot ja etäisyydet hämärtyvät helposti.

- Kelkka kuitenkin vaatii matkaa pysähtyäkseen, varsinkin jos vauhtia on enemmän.

Alkoholin osuus vähenemässä

Kelkkaillessa sattuvia kuolemantapauksia on takavuosina tavattu selittää alkoholilla. Takavuosina yli puolet vuosittaisista onnettomuuksista johtuikin kuskin tukevasta humalasta.

Viime ja tänä vuonna sattuneissa turmissa alkoholilla ei kuitenkaan ole ollut niin suurta roolia. Esimerkiksi viime vuoden kahdeksasta turmasta vain kahdessa alkoholilla oli osuutta asiaan.

Tänä vuonna kuten yleensäkin moottorikelkkaonnettomuuksiin joutuu pääasiassa miehiä. Suurin osa turmista sattuu Pohjois- tai Itä-Suomessa, missä myös kelkkaillaan eniten.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.