Moottoripyöräilijä pakeni poliisia Tampereella - kaahasi ruuhkaisan puiston läpi

Poliisipartio huomasi sunnuntai-iltapäivänä ylinopeutta ajavan moottoripyöräilijän Tampereen keskustassa Itsenäisyydenkadulla. Moottoripyöräilijä pysähtyi hetkeksi poliisin annettua pysäytysmerkin, mutta lähtikin sitten kaahaamaan karkuun roimalla ylinopeudella.

Kaahaaja ajoi poliisia karkuun suositun Sorsapuiston läpi. Tapahtumahetkellä paikalla oli runsaasti ihmisiä, kerrotaan Sisä-Suomen poliisilaitokselta. Ajaja jatkoi karkumatkaa ja poliisipartio menetti hetkeksi näköyhteyden häneen.

Silminnäkijähavaintojen avulla toinen poliisipartio kuitenkin sai kevyen liikenteen väylältä kiinni 38-vuotiaan moottoripyöräilijämiehen. Hän myönsi puhuttelussa ajaneensa poliisia karkuun. Miehellä ei ollut ajokorttia, pyörän epäillään olleen hänellä luvatta käytössä ja lisäksi miehen epäillään olleen huumausaineen vaikutuksen alaisena.

Mies toimitettiin verikokeiden jälkeen poliisiasemalle säilöön.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.