MTK: Ei naudanlihaa BSE-maista

MTK:n valtuuskunnan mielestä naudanlihan tuonti on kiellettävä niistä maista, joissa on todettu BSE-tautia eli ns. hullun lehmän tautia. Naudanlihaa ei MTK:n mukaan saisi tuoda myöskään niistä maista, joiden valvontaa epäillään puutteelliseksi. MTK vaatii naudanlihan tuontikieltoa avoimessa kirjeessä, jonka MTK:n valtuuskunta osoitti tänään valtioneuvostolle.

Valtuuskunta perustelee tuontikiellon tarvetta hyvän terveystilanteen säilyttämisellä ja kuluttajien turvallisuuden takaamisella.
-Naudanlihan markkinat ovat häiriytyneet maissa, joissa on todettu BSE-tautia tai joiden valvontaa epäillään puutteelliseksi. Vaarana on, että niiden markkinoille kelpaamatonta lihaa tuodaan myös Suomeen ja se pääsee elintarvikeketjuumme, MTK:n valtuuskunta perustelee.
MTK vaatii myös hallitukselta riittävästi voimavaroja tuontinaudanlihan alkuperän ja merkintöjen valvontaan.
(STT-MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.