MTK rohkaisee metsänomistajia hyödyntämään verohuojennuksia

MTK:n metsäjohtokunta muistuttaa metsänomistajia puun myyntitulojen verohuojennuksen hyödyntämisestä.

Puun myyntitulojen verohuojennus parantaa puukaupasta saatavaa tuloa parantaa merkittävästi. Tänä vuonna tehdyissä puukaupoissa verohuojennus on 50 % ja ensi vuonna 25 %.

Metsänomistajien kannustetaan hyödyntämään verohuojennus hyvissä ajoin ennen vuodenvaihdetta.

Metsänomistajien tulee MTK:n mukaan toimia vallitsevan puumarkkinatilanteen mukaan. Sekä määrä että hinta määräytyvät markkinoilla kysynnän ja tarjonnan perusteella.

MTK:n metsäjohtajan Juha Hakkaraisen mukaan tilanne on haastava, mutta metsäpolitiikkaa pitää rakentaa myös pitkällä aikavälillä:

- Suunnitelmien pitää olla pitkäjänteisempiä kuin vain sen hetkiseen tilanteeseen sorvattuja. Näin saadaan luottamusta markkinoille.

Metsäntutkimuslaitos ennusti vastikään metsäteollisuuden puunkäytön supistuvan merkittävästi tulevaisuudessa. Hakkarainen toteaa kuitenkin, että metsäsektorin tulevaisuus on kuitenkin täysin omissa käsissämme:

- Puun kaltaiselle uusiutuvalle ekologiselle raaka-aineelle on vastakin kysyntää. On kaikista sektorin toimijoista ja valtiovallasta kiinni, miten puunkäyttöä kehitetään.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.