TV-Opas

MTV: Harry Harkimo lähtee ehdolle eduskuntavaaleihin

Yrittäjä Harry ”Hjallis” Harkimo lähtee ehdolle eduskuntavaaleissa Uudeltamaalta kokoomuksen listoilta. Harkimo kertoi asiasta MTV Uutisille.

Harry Harkimo kertoo, että hän harkitsi asiaa pari viikkoa.

– Eilen se lopullinen päätös syntyi, ja ilmoitin pääministerille, että lähden mukaan. Hän vaikutti tyytyväiseltä, mutta en tiedä kyllä miksi, naurahtaa Harry Harkimo MTV Uutisten haastattelussa.

Harkimo kertoo, että on ollut politiikan kanssa pitkään tekemisissä muun muassa entisen vaimonsa kautta. Leena Harkimo on kokoomuksen kansanedustaja.

Harry Harkimon mukaan aika on nyt oikea lähteä ehdolle, koska kokemusta on kertynyt tarpeeksi.

– Olen ollut yrittäjä 40 vuotta. Nyt aika on kypsä lähteä mukaan politiikkaan, kiinnostus on niin kova, sanoo Harkimo MTV Uutisille.

Harkimo kertoo, että ei edes harkinnut muita puolueita kuin kokoomusta. Hän ottaa myös puolueen jäsenkirjan.

Harkimo on ollut aiemmin kerran ehdokkaana poliittisessa vaalissa. 80-luvulla hänet valittiin presidentin valitsijamiesvaaleissa Harri Holkerin valitsijamieheksi.

Uudellamaalla kova kilpailu


Harkimo katsoo, että ensi vaalikaudella joudutaan tekemään melko paljon säästötoimia. Hänen mukaansa kaikesta joudutaan säästämään, jotta Suomessa pystyttäisiin elämään hyvää elämää säästökuurin jälkeen.

Hän ei kuitenkaan ehdota vielä konkreettisia ehdotuksia, koska päätös ehdokkuudesta syntyi vasta eilen. Harkimo kuitenkin lupaa, että aikoo puhua asioista suoraan.

Yrittäjien ja yrittäjähenkisten äänistä kamppailee Uudellamaalla kovia ehdokkaita, muun muassa Alexander Stubb (kok.), Eero Lehti (kok.), Matti Vanhanen (kesk.) ja Anne Berner (kesk.).

– Kilpailutilannetta en pelkää yhtään, sanoo Harkimo.

Harkimon poika Joel Harkimo on ehdolla kokoomuksen listalta Helsingin vaalipiirissä. Harry Harkimo arvelee, että he saattavat tehdä jonkinlaista yhteistyötä.

– Kerrankin mentiin niin, että poika ei mennyt isänsä perässä vaan isä meni poikansa perässä, sanoo Harry Harkimo.

Ehdokkuutensa myötä Harry Harkimo vetäytyy kevääksi suunnitellusta MTV3-kanavan talkshowsta.

Juttua täydennetty klo 18.19: Lisätty loppuun lause Harkimon kevään tv-ohjelmasta.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.