MTV:n Kuumat nimet -vaalitentti: Nelosolutkin kauppoihin, kossut kirjastoon

Kuumien ehdokkaiden vaalitentissä ainoastaan kristillisdemokraattien Sari Essayah veisi keskikaljan ruokakaupoista. Muiden ehdokkaiden joukossa hänen ajatuksensa ei saanut tippaakaan tukea.

- Voidaan ratkaista tämä riita kolmosoluesta sillä, että sallitaan se myös nelosolutkin kauppoihin. Tämä on paitsi perussuomalaisten linja, tämä on myös Eurooppalainen linja, viikot Brysselissä asuva perussuomalaisten europarlamentaarikko Sampo Terho tiivistää.

- Koko alkoholisääntely on pelkkää hassuttelua. Lopetetaan tämä hassuttelu. Edes kieltolaki ei auttanut, joten kossut kirjastoihin, Jufo Peltomaa (r.) toteaa.

Keskusta kertoi aiemmin haluavansa keskioluet ja saman vahvuiset siiderit pois ruokakaupoista. Se on mennyt ajatus myös keskustalaisten mielestä.

- Se oli heikosti harkittu veto, Matti Vanhanen myönsi.

Useampi ehdokas oli sitä mieltä, että alkoholikeskustelussa se, missä sitä saa myydä, ei ole olennainen.

- Aidot isommat ongelmat kuuluvat laajempaan kuvaan yhteiskunnasta. Eriarvoistumiseen, ihmisten pahoinvointiin. Asiaa ei pitäisi miettiä siltä kantilta, että miltä hyllyltä sitä alkoholia saa. Se ei ole se suurin tekijä missään tapauksessa, vihreiden Jani Toivola toteaa.



Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.