TV-Opas

MTV:n kysely: Kansa ei laillistaisi kannabista

Tuoreen kyselyn mukaan suomalaiset suhtautuvat kielteisesti kannabiksen laillistamiseen Suomessa.

MTV Uutisten teettämässä kyselyssä 71 prosenttia vastaajista on sitä mieltä, ettei kannabista pidä laillistaa. Vastaajista vain 17prosenttia olisi laillistamisen kannalla.

Yli puolet vastaajista pitää nykyistä lainsäädäntöä sopivana. Noin 20 prosenttia piti lainsääsäntöä tiukkana ja saman verran koki lain liian väljäksi.

Think If Laboratories teki tutkimuksen verkkopaneelina tällä viikolla. Siihen vastasi yli 1700 täysi-ikäistä suomalaista.

Virhemarginaali on suurimmillaan 3 prosenttiyksikköä suuntaansa.  

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.