MTV:n kysely: Putinin aikeet arveluttavat suomalaisia

Valtaosa suomalaisista pitää Ukrainan kriisiä uhkana Euroopan ja Suomen turvallisuudelle. MTV Uutisten kyselyyn vastanneista suomalaisista lähes 80 prosenttia näkee tilanteen uhkaavan Euroopan rauhaa.

Helsingin keskustassa Ukrainan kriisi ja sen heijastusvaikutukset eri puolille Eurooppaa saavat ihmiset mietteliäiksi.

– Yhä enemmän on sellainen olo, että ei Putinin aikeista kyllä tiedä yhtään mitään. Sieltä voi olla tulossa ihan sitä sun tätä, miettii Virve Pohjanpalo.

Samoilla linjoilla on Alpo Honkapohja.

– Kyllähän se on sillä lailla pelottavaa. Tai pikemminkin nuo lieveilmiöt, että Suomen ilmatilaa loukataan yhtenään, että on tilanne kiristynyt.

Think If Laboratories Oy kysyi MTV Uutisten toimeksiannosta 1526 ihmiseltä joulun molemmin puolin heidän näkemyksiään Ukrainan kriisistä ja sen vaikutuksista. 79 prosenttia oli sitä mieltä, että Ukrainan kriisi on uhka Euroopan rauhalle. 14 prosenttia oli toista mieltä.

– Saa mennä aika pitkälle ennen kuin Putin rupeaa Naton kanssa pelleilemään, että saa aika pitkälle kiristyä. Mutta ei se (Putin) tule kyllä periksikään antamaan. On niin vahva johtajan kulttuuri, Alpo Honkapohja arvioi.

Uhka Suomelle?

Vastaajista 60 prosenttia kokee, että kriisi uhkaa Suomen turvallisuutta suoraan tai välillisesti. 30 prosenttia uskoo, ettei uhkaa turvallisuudelle ole.

– En minä nyt Suomen kannalta niin erityisesti pelkää, Virve Pohjanpalo toteaa.

EU:n ja Yhdysvaltojen pakotepolitiikka jakaa kansalaisten mielipiteitä. 40 prosenttia uskoo, että pakotepolitiikalla voidaan vaikuttaa Venäjän toimiin Ukrainassa - 47 prosenttia ei usko pakotteilla voitavan vaikuttaa.

– Venäläiset pystyvät kestämään kärsimystä aika paljon. Eivät nämä pakotteet, vaikka ne purevatkin, niin todennäköisesti se vaan pahentaa sitä tilannetta, Honkapohja sanoo.

Kriisin etenemisestä vastaajien näkemykset vaihtelevat suuresti. Eniten uskotaan nykyisen asetelman säilymiseen. Tällaista jäätynyttä konfliktia ennakoi 41 prosenttia vastaajista.

16 prosenttia olettaa konfliktin Itä-Ukrainassa laajenevan ja 14 prosenttia uskoo rauhanomaiseen ratkaisuun, jossa Itä-Ukraina saa itsehallinnon.

– Siellä on hyvinkin jäätyneen konfliktin mahdollisuus. Mutta kyllä sellainenkin mahdollisuus on, että venäläiset ihmiset hermostuvat jossakin vaiheessa ja jotakin radikaalia tapahtuu siellä sisäpolitiikassa, Virve Pohjanpalo pohtii.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.