Mainos

MTV:n Pääministeritentti kiinnosti kansaa – tavoittavuus yli miljoonan

Eilinen MTV:n suuri Pääministeritentti veti television ääreen ison joukon suomalaisia. 

Kaikkiaan kaksituntista lähetystä seurasi illan aikana 1,1 miljoonaa suomalaista*. Keskikatsojamäärä lähetyksellä oli 532 000, ja parhaimmillaan se nousi noin 630 000:een katsojaan.

– Olemme todella tyytyväisiä niin tämän tentin katsomiseen kuin ylipäätään koko vaalisarjamme katsojalukuihin. Katsojien aktiivisuus niin ruudun kuin myös twitter- ja facebook-kommentoinnin parissa kertoo sen, että politiikka ja vaalit kiinnostavat suomalaisia, sanoo lähetysten tuottaja Heikki Piuhola.

Kaiken kaikkiaan MTV:n vaaliohjelmat ovat tavoittaneet 2,4 miljoonaa suomalaista*. Katsotuin tentti oli vaalisarjan startannut Puheenjohtajatentti 18. maaliskuuta, jossa oli mukana kahdeksan eduskuntapuolueen puheenjohtajat.

Sen kokonaiskeskikatsojamäärä nousi yli 600 000 (sis. uusinta- ja tallennekatselu). 

Tenttejä on katsottu runsaasti myös suorana ja tallenteina MTV Katsomossa.

MTV3-kanavalla on lähetetty yhteensä seitsemän isoa tv-tenttiä. Vaalipanostus huipentuu Tulosiltaan sunnuntaina kello 19.30-23.30.

– Luvassa on taas äärimmäisen mielenkiintoinen vaali-ilta. Seuraamme ääntenlaskennan etenemistä Eeva Lehtimäen emännöimässä studiossamme politiikan konkareiden Eero Heinäluoman ja Matti Vanhasen kanssa. Tulosta analysoivat tuttuun tapaan myös MTV:n politiikan toimituksen esimies Timo Haapala sekä MTV:n vaaliasiantuntija, professori Kimmo Grönlund, kertoo lähetyksen tuottaja Tommi Manninen.

–Voittajien ilon kiljahduksia, häviäjien surun kyyneliä ja kommentteja saamme puheenjohtajilta ja ehdokkailta puolueiden vaalivalvojaisista ympäri Helsinkiä sekä eduskunnan Pikkuparlamentista.

Puolueaamut herättäneet kansan

Myös aamun Huomenta Suomet ovat olleet tiiviisti vaalitunnelmisssa.

Viime viikon keskiviikkona Huomenta Suomi jalkautui Helsingin keskustaan ja aloitti lähetykset MTV:n Vaalikuutiosta. MTV:n kaupunkistudio on herättänyt paljon huomiota Lasipalatsin aukiolla.

Huomenta Suomi on aamuissaan haastatellut kaikkien kahdeksan puolueen puheenjohtajat. Huomenna on vielä vuorossa vihreät ja Ville Niinistö.

Keskikatsojamäärä puolueaamuissa, puheenjohtajan ollessa studiossa, on ollut 100 000 per aamu. Eniten yleisöä tavoitti maanantain lähetys, kun vuorossa oli perussuomalaiset ja Timo Soini. Tuolloin keskikatsojamäärä oli 123 000 ja aamun lähetys tavoitti 310 000 aamuvirkkua.

– Luvut osoittavat kiistatta, että politiikka kiinnostaa. Uskon, että olemme osaltamme pystyneet pitämään yllä kriittistä ja samalla mielenkiintoista keskustelua, joka auttaa äänestäjiä tekemään omat valintansa, sanoo Huomenta Suomen vastaava tuottaja Tapio Nurminen.

Lähde: Finnpanel TV-mittaritutkimus

*Tavoittavuus = vähintään kolme minuuttia yhtäjaksoista katselua

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.