MTV3: Hautalan ero todennäköinen

Kehitysministeri Heidi Hautalan (vihr.) ero tehtävästään on MTV3:n tietojen mukaan erittäin todennäköistä. Hautalan rooli Arctia Shippingin ohjeistamisessa on ollut huomattavasti suurempi kuin hän on antanut julkisuudessa ymmärtää.

Hautala on ollut MTV3:n tietojen mukaan aktiivinen, kun omistajaohjausyksikkö on paimentanut valtion jäänmurtoyhtiötä luopumaan rikosilmoituksesta Greenpeacea kohtaan.

Greenpeacen aktivistit kiipesivät kahdelle Arctia Shippingin jäänmurtajalle keväällä 2012.

MTV3:n tietojen mukaan jäänmurtoyhtiö tulee tänään julkisuuteen, jos Hautala ei kerro koko totuutta tapahtumista.

Valtion omistajaohjauksesta vastaavalla Hautalalla on tänään tiedotustilaisuus kello 12, kun hän palaa työmatkaltaan Yhdysvalloista. Pääministeri Jyrki Katainen (kok.) on vaatinut Hautalaa kertomaan tapauksesta kaikki yksityiskohdat, jonka jälkeen on johtopäätösten aika.

Vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö on tukenut Hautalan jatkamista ministerinä.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.