MTV3:n kysely: Näin suomalaiset parantaisivat työvoiman riittävyyttä

Osa suomalaisista heikentäisi nykyistä työttömyysturvaa ja keventäisi työn verotusta, jotta työvoiman riittävyyttä saataisiin parannettua, selviää MTV3 Uutisten kyselystä.

Kyselyn mukaan neljäsosa suomalaisista heikentäisi työttömyysturvaa, jotta työvoimaa riittäisi tulevaisuudessa. Lähes yhtä moni keventäisi työn verotusta.

Myös opiskelijat halutaan nopeammin töihin. Kymmenen prosenttia vastaajista kannatti opiskeluaikojen lyhentämistä.

Huonoimpina vaihtoehtoina vastaajat pitivät eläkeiän korottamista ja vuosittaisen työajan pidentämistä. Myöskään perhevapaisiin ei haluta koskea.

Kolmasosa vastaajista vastusti eläkeiän nostamista. Työajan pidentämistä ja perhevapaiden lyhentämistä vastusti lähes kaksikymmentä prosenttia vastaajista.

Tilastokeskuksen arvion mukaan Suomessa on tämän vuosikymmenen lopussa yli 180 000 henkilön vajaus työllisistä, koska työikäisten määrä vähenee koko ajan. Vajauksen toteutuminen edellyttää, että työttömyys pysyy nykytasolla.

MTV3 Uutisten Think if Laboratoriesilla teettämään kyselyyn vastasi 1874 suomalaista marraskuun lopulla.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.