MTV3:n kysely: Romanikerjäläiset halutaan karkottaa pois Suomesta

Suomalaisista neljä viidestä karkottaisi romanikerjäläiset takaisin kotimaahansa, selviää MTV3 Uutisten teettämästä kyselystä.

Miehet kannattavat karkottamista naisia kiihkeämmin, sillä 85 prosenttia miespuolisista vastaajista ratkaisisi kerjäläisongelman karkottamalla romanikerjäläiset takaisin kotimaahansa. Naisista karkottamisen kannalla on kyselyn mukaan 81 prosenttia.

Pitkään Itä-Euroopan romaneja tutkinut Helsingin yliopiston dosentti Arno Tanner on yllättänyt suomalaisten jyrkästä kannasta.

– Mielestäni tutkimuksen tulos on yllättävän jyrkkä. Kysely antaa virkamiehille vahvan mandaatin käyttää järjestyssääntöjä hyväkseen, Tanner sanoo.

Kerjäläisiä ei hyväksytä edes kesäisin

Suomalaisten jyrkkenevät asenteet romanikerjäläisiä kohtaan näkyivät tutkimuksen kaikissa kysymyksissä.

Yli yhdeksänkymmentä prosenttia kyselyyn vastanneista on sitä mieltä, ettei muutamaa sataa romanikerjäläistä pidä hyväksyä katukuvassa edes kesäisin.

Tutkijan mukaan asenneilmapiirin tiukkeneminen kertoo tiedon lisääntymisestä.

– Luulen, että jyrkempi linja johtuu osittain siitä tiedosta, ettei Suomeen matkustaneet kerjäläiset olekaan niitä kaikkein köyhimpiä. Suomalaiset ovat fiksuja ja ymmärtävät, että rautatietorin kerjäläiset tekevät bisnestä, Tanner arvioi.

MTV3:n teettämän tutkimuksen valossa kerjäämisbisnes on aika tappiollista liiketoimintaa, sillä kyselyyn vastanneista vain yksi prosenttia myönsi antaneensa rahaa romanikerjäläisille.

Tutkimus tehtiin huhtikuun aikana ja siihen vastasi reilut 2 000 henkilöä. Virhemarginaali on suurimmillaan 3 prosenttiyksikköä suuntaansa.

Tutkimuksen teki MTV3:n toimeksiannosta Think If Laboratories Oy.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.